Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Lapsiperheen lomakohteita: Wasalandia

Vietimme juhannusaattoa perheen kesken Wasalandiassa. Vaasan vaskiluodossa sijaitseva pieni huvipuisto on ihan täydellinen pienille lapsille. Laitteita on 20-30 riippuen vähän laskutavasta ja niistä tasan 4(+kummitustalo) oli sellaisia joihin Aamu ei päässyt.

Lähes kaikkiin laitteisiin siis pääsee alle 100 cm tai vähintäänkin vanhempien kanssa. Tukkijoki, iso viikinkilaiva, vuoristorata ja “törmäilyautot” jäivät testaamatta. Kummitustaloon ikäraja on 10 vuotta ja ihan syystä, se aiheutti ihan kivasti harmaahkoja hiuksia tälläiselle kalkkeutuneelle Äiskällekin.

Olimme paikalla juhannusaattona 11 jälkeen ja jonottelimme sisäänpääsyä kolmisen varttia, kuulostaa paljolta, mutta siihen se jonottelu sitten jäikin. Laitteisiin ei nimittäin tarvinnut jonotella yhtään.
Alue on kohtuu pienehkö, joten Aamukin jaksoi hyvin kävellä koko päivän paikasta toiseen ja koska monissa laitteissa piti pyörähtää 2-3 kertaa kului aikakin kuin siivillä, pois taisimme lähteä vähän ennen 4, mikä oli puiston sulkemisajankohta juhannusaattona

Huvipuistossa on kahvila, ravintola ja matkamuistomyymälä. Tällä kertaa emme kuitenkaan syöneet huvipuistossa, kuin omia eväitä. Ruokailemassa käytiin ennen huvipuistoon menoa lapsiperhetyyliin uskollisesti Abc:llä!

Nettisivuiltakaan ei valitettavasti löytynyt ruokapaikoista mitään tietoa, mutta edellisvuonna muistelisin Aamun syöneen jonkun lihapullat ja muusi aterian ja meidän aikuisten napostelleen jotain makkaraperunoita yms. perus huvipuisto ruokaa.

Vessoja löytyi hyvin, eikä niihinkään tarvinnut jonotella. Joka paikkaan pääsi hyvin matkaraittailla ja laitteiden vieressä oli mukavasti penkkejä, joilla vanhemmat sai hetken hengähtää jälkikasvun viihtyessä laitteissa.
Huvipuistoon on mielestäni ihan kohtuullinen pääsymaksu, 16 €/hlö ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Vinkkinä mainittakoon, että ainakin plussakortilla lippujen hinnasta tippui joitain euroja.

Parhaimmillaan huvipuisto on varmaan perheille, joissa lapset ovat alle kouluikäisiä tai korkeintaan ihan alimmilla luokilla koulussa. Itse ainakin muistelisin kaivanneeni jo hieman enemmän jännitystä kouluikäisenä.

Perinteisten huvipuistolaitteiden lisäksi alueelta löytyy kiipeilytelineitä, jättitrampoliineja, pomppulinnoja, liukumäkiä yms. Touhulasta löytyy pöytäfutista, disneyleffoja, vanhoja peliautomaatteja yms.

Trampoliineille olisin kaivannut huvipuiston puolesta yhtä valvojaa, pomppupaikat oli rajattu alle ja yli 120 cm pitkien paikkoihin ja valitettavasti noita isompia lapsia eksyi aika paljon sinne pienten puolelle. Terkkuja myös näiden lasten vanhemmille, joilla ilmeisesti on sisälukutaidossa vikaa, ne rajat on ihan niiden pienten lasten turvallisuuden vuoksi siellä!

Jos lomamatka suuntautuu Vaasan suuntaan niin sieltähän löytyy myös vesipuisto tropiclandia, kulttuurikeskus Stundars ja suomen pisin silta, Raippaluodon silta. (Ja kenenkään paikallisen ei kannata tulla viilaamaan kuntarajoista, aivan sama mulle!)

Leikkipaikkoja löytyi...
 IMG_9068IMG_9094IMG_9120IMG_9046
Laitteista löytyi easympää junaa ja karusellia ihan pienille.
IMG_9011IMG_9134
Kahvikupeissa oli selkeästi me&i kokoontumisajot meneillään!
IMG_9072IMG_9071IMG_9074
IMG_9179IMG_9053IMG_9039
Laivoista pitävälle löytyy monenlaista kulkupeliä!
IMG_9084IMG_9016
Ja oli meillä Onnikin mukana, vaikkei kovin moneen laitteeseen vielä mukaan otettukaan!
IMG_9082

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Onnin ja Aamun päivähoito: osa 3, vaateiden merkkaus

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, minua pyydettiin testaamaan Ikast Etiketin tuotteita, joita on testailtu mm. Papulandiassa, Hupulaisten parissa ja Väri-epä-suoralla

Tilasin noiden rannekkeiden lisäksi Stikins-lappuja, silitettäviä nimilappuja minulla olikin ollut heiltä jo aiemmin, mutta silittäminen ei todella ole mun juttuni!

Tilaaminen itsessään oli helppoa http://www.labelyourself.com/fi sivulla klikkailin tuotteet koriini, ennen koriin klikkaamista ilmoittelin kappalemäärät ja tarroihin painettavan tekstin.

Maksaminen onnistuu luottokorteilla, paypalilla tai klarna-laskulla. Itse maksaisin mieluiten verkkopankki-linkin kautta, joten mieluista maksuvaihtoehtoa ei ole tarjolla ainakaan minulle. Myös postikulut 4 € ovat mielestäni kovat a4-arkille kiinnitetyistä tarralapuista…

Tarrat tulivat n. viikon kuluttua tilauksesta.

Sitten vaan testaamaan! Ajattelin kokeilla liimailua mahdollisimman erilaisille pinnoille, tosi asiassa meillä merkataan hoitoon ulkovaatteet ja asusteet, unilelut, reput yms. sisävaatteita en meinaa nimikoida.

IMG_8965

Tälläinen läjä tuli merkkailtua!

Tarrojen luvataan kestävän konepesun 40 asteessa, niin pyykki-, kuin astianpesukoneessakin. Liimailin useimmat tarrat pesulappuihin, kuten ohjeessa käskee, mutta lisäksi tein koe-erän vaatteita, joissa liimasin lapun suoraan kankaan pintaan (trikoo ja farkku kankaat), näissä lappu lähti heti ensimmäisessä pesussa. Sen sijaan pesulappuihin kiinnitetyt tarrat ovat testivaatteissa pysyneet mainiosti!

Ulkovaatteita ei tule pestyä kovin usein, joten niissä läiskin tarrat sopivaksi katsomaani paikkaan, vaihdetaan sitten uudet tilalle jos edelliset tippuu!

Hiekkaleluissa tarrat ovat leikeissä pysyneet hyvin, tuttipullon kylkeen läiskäisty tarra on kestänyt konepesun uudestaan ja uudestaan. Kengän läppään ja “crocsin” hihnaan kiinnitetyt nimilaput ovat parin viikon päivittäisestä käytöstä huolimatta yhä tallessa.

Täytyy tilata näitä lisääkin! Itse olisin toivonut pientä kustomointi mahdollisuutta näihin Stikins-lappuihinkin. Monissa muissa tuotteissa voit valita tarran ja tekstin värin, tekstin fontin ja lisätä ehkä kuvankin. Turhamaista, mutta silti!

Stikins-laput joka tapauksessa ovat minun juttuni merkkauksessa, joka usein tapahtuu kiireessä ennen hoitoon lähtöä!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tennarit tilaukseen

Viime tippaan meni, joten saa nähdä päästäänkö poseeraamaan koko perheellä tennareissa vai ei…

Reiman verkkokaupan alesta kuitenkin napattu Onnille siniset Reiman Candyt, alehinta 14,94 € ja Mietteeni mun- blogista bongasin vielä toimivan -10€ alekoodin, joten posteineen noi tuli alle 11 € maksamaan… Jos ei ehdi kuvaan mennessä niin käytetään sitten muuten.

lataus (8)

Lapsi tallessa!

Minulta kyseltiin kiinnostusta testata ja kommentoida Ikast Etiketin tuotteita. Koskapa meillä syksyllä aloitellaan hoito ja vaatteisiin on jollain konstilla nimet saatava, lähdin riemusta kiljuen kokeilemaan tuotteita.

Mutta merkkausjuttujen lisäksi löysin jotain ajankohtaisempaakin, nimittäin info band- rannekkeet.

infoband-11-01filmclip2

Meillä on kesäksi suunnitteilla reissua ainakin muumimaailmaan, laivalle, farmari-messuille, ähtärin eläinpuistoon ja wasalandiassa jo kävimmekin ranneketta testaamassa.

Meillä on tottakai opetettu Aamulle oma nimi ja vanhempien nimet, mutta aina siitä ei ole apua. Itse bongasin vapputorilta itkevän, isän hukanneen tyttösen, joka hädässänsä muisti ainoastaan oman ikänsä ja etunimensä. Toritapahtumassa ei kuitenkaan ollut infopisteitä tai kuulutus järjestelmiä, joten noilla tiedoilla ei pitkälle pötkitty!

Vähän itseäkin jännitti, mutta pienen haastattelun jälkeen löysimme paikan, jossa isä oli viimeisen kerran ollut tallessa ja hetken kuluttua huolestunut isä saapuikin paikalle.

Infoband-rannekkeissa on tila puhelin numerolle ja lisätiedoille, johon voi kirjata sairauksia, allergioita, lääkityksiä tai, kuten minä tein, pelkät nimet.

IMG_8973

IMG_8976

Kuulakärkikynä tarttui hyvin, muovisen materiaalin ja uudelleen suljettavan lukon ansiosta ranneketta voi käyttää uudelleen ja kahden käden avausmekanismin ansiosta pieni lapsi ei itse saa ranneketta auki.

Valittavissa oli 11 hauskaa, lapsekasta kuosia tytöille ja pojille, meillä Onni sai ritarit, Aamu kruunut ja kummityttö saa puput! Aamu ainakin tykästi omaansi niin, että haluaisi käyttää sitä kotonakin.

IMG_9078[1]IMG_9040[1]

Lukitusmekanismi löystyi hieman ekalla käyttökerralla, pitää edelleen hyvin ja ajaa asiansa, mutta katsotaan kestääkö kaikki kesän riennot. Monivuotiseksi näistä ei siis ole, hyvällä omallatunnolla voi syksyllä liimata leikekirjaan muiden rannekkeiden kaveriksi ja hankkia seuraavaksi kesäksi uuden.

Tykkäsin kuitenkin tästä ranneke jutusta enemmän kuin infolaatoista, jotka tälläkin kertaa olisi saanut kiinnitettyä ainoastaan kenkiin, ei ihan loisto paikka, eikä meillä moniin kenkiin saisi kiinnitettyäkään…

Vaatteiden merkkaamisesta postailen vähän myöhemmin, urakka on laitettu aluille jo viikko sitten, mutta käyttökokemuksia vielä keräillään!

Wasalandiasta lisää huomenissa?!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Postin tuomaa

Ihanalla Tiinalla Tosimummo-blogissa on tapana järjestää ylläri arvontoja kommentin jättäneiden kesken. Sattuipa taannoin minua onni potkaisemaan tälläisessä arvonnassa!

Viime viikolla posti toikin Onnille ihanat kesäpöksyt, jotka pääsivät heti testiin! Kuvattava vaan oli vähän yhteistyöhaluton…

 

Kesäkuu1

Kiitos!

ps. Ja kuten kuvista näkyy, on Onnin 1-v synttärit niin likellä, että poitsukin esiintyy jatkossa blogissa entistä anonyymimmin…

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Rentoa juhannusta!

Juhannukseen jättimäisellä mansikkapirtelöllä! Leppoisaa, rentouttavaa keskikesän juhlaa kaikille!

IMG_8997[1]

torstai 20. kesäkuuta 2013

Just joo Juhannukseksi!

Ollaan sitten kipeinä koko porukka, jokainen vähän eri taudin vaiheessa. Elättelen kovasti toiveita, että jos ei nyt ihan huomenna niin viimeistään lauantaina ollaan kunnossa. Epätodennäköistä, mutta saahan sitä haaveilla.

Itse nimittäin aloitin flunssan sunnuntaina, eikä vieläkään näy loppua, viikon mittaan tipahti pelistä ensin Uris, eilen Onni ja nyt Aamu.

Yskää, räkää, kurkkukipua ja tukkoisuutta piisaa. Kuumetta ei nouse, joskin ensimmäisenä tautipäivänä on sellainen kylmänhikinen olo koko päivän.

Oma lääkitys on helppoa, joskin melko tehotonta.

IMG_6175

Lasten kohdalla joutuu noudattaa hieman vanhempaa viisautta.

IMG_8998[1]

IMG_9001[1]

Ensi yöks taidan koota sipulinyytin omaankin sängynpäätyyn!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Onnin ja Aamun päivähoito: Osa 2

IMG_4075

Syksyinen kuva syksyisiin fiiliksiin, ulkona on kaunis kesä päivä, mutta mieli askartelee syksyssä. Sehän on ihan kohta täällä!? Enkä nyt tahdo masentaa ketään, eihän kesä ole vielä puolessakaan, meillä vain hoidon aloitus lähenee vääjämättä, enää reilu kuukausi jäljellä kotoilua.

Tunteet hoidon aloituksen ja töihin paluun suhteen vaihtelee, olen innoissani, harmissani, jännittää, pelottaa, surettaa. On ihana saada olla taas yksilö, mennä töihin, nähdä työkavereita, rasittaa aivosoluja, ja ne lounas- ja kahvitauot –työpäivän helmet! Toisaalta on kurja vaihtaa leppoisat aamut kiireeseen, lapsille pitkät hoitopäivät, joiden jälkeen on kiire laittaa ruokaa, kiire käydä kaupassa kiirekiirekiire. Toisaalta tunnen oloni onnekkaaksi, minulla on työpaikka, vieläpä ihana sellainen, johon palata. Toisaalta harmittelen etenkin Onnin hoitoon “joutumista”.
Haikeutta on ilmassa myös siksi, että pidän hyvin mahdollisena, että tämä oli viimeinen pidempi pätkäni kotona lasten kanssa.

Enimmäkseen olen kuitenkin positiivisella mielin, en ole mikään luontainen äiti, joka järjestelee lapsille ohjelmaa pitkin päivää, joka nauttisi leikeistä lasten kanssa tai yksinkertaisesti edes viihtyisi kovin pitkään kotona! Tarvitsen omaa tilaa, omaa aikaa, omia ympyröitä, olen ehkä himpun verran itsekäs…

Tänään käytiin tutustumassa lasten tulevaan hoitopaikkaan. Molemmat lapset pääsivät tuohon läheiseen ryhmikseen hoitoon ja saavat siis toiveitteni mukaan olla hoidossakin yhdessä! Aamulle on luvassa runsaasti saman ikäistä tyttöseuraa ja Onnille löytyy ilmeisesti yksi ikätoveri, aika passelin kuuloista.
Paikka vaikutti mukavalta ja rennolta, kolmesta hoitajasta tavattiin tänään kaksi, kumpikin mukavia, eloisia nuoria naisia.

Positiivisimman mielen jätti hyvä henki hoidossa olevien lasten kesken, kaikki lapset tulivat juttelemaan ja innokkaana tutustumaan uusiin hoitokavereihin. Aamu talutettiin kädestä pitäen mukaan leikkeihin. Ei hoitopaikka voi olla huono, jos sieltä löytyy noin iloiset, reippaat lapset!

Ja hei! Onhan sitä kesää vielä jäljellä!

IMG_8653

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Miikkari poistoja…

Nyt tulee sitten putkeen materia postauksia. Ettei vaan olisi ärsyyntynyttä mieltä yritetty piristää ostoksilla!

Eilen tosiaan oma Me&I esittelijäni, kutsui meitä kauden aikana kutsut järjestäneitä emäntiä, tyhjentämään omaa esittelyrekkiään. Kausihan päättyy huomenna ja seuraava startaa 14.8.

Ja voi sentään! Muutamia juttuja haaveilin ennakkoon, ihan kaikkia niistä en saanut, mutta loistoja löytöjä!

IMG_8982

Terry Smock Dress 110/116, Aamulle ensi kesäksi

IMG_8981

Puffy Terry Knickers 110/116, nämäkin ensi kesäksi!

IMG_8980115

Moody Frogs Body 74/80 Onnille jemmassa olevien moody pantsien kaveriksi!

IMG_8983

Ja vielä viime syksyiset pöllöhaalarit 74/80 Onnille ja Aamulle pöllömekko 110/116 odottamaan, että 98/104 jää pieneksi.

Täytyy sanoa, että yksistään jo tästä sai taas hyvän syyn pitää kutsut syksylläkin! En viitsi edes kertoa miten edullisesti nämä lähti, keikahtelisitte tuoleiltanne kateellisina.

En silti suosittele jättämään tätä ainoaksi hankinta muodoksi, aikamoista sattumaa saa olla, että sattuu oikeassa koossa myyjältä löytyä, ja että juuri sinä saat sen ostaa. Mekin arvoimme järjestyksen, jossa jokainen osallistuja sai aina valita yhden tuotteen kerrallaan. Sitten kun kaikilla oli haluamansa kasa koossa sai vielä vapaasti tehdä pöllöheräteostoja.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Värejä pojalle!

Kipaisin Seppälässä täsmäostoksilla. Onni siirtyy tässä kesän aikana koosta 74 kokoon 80, 80 kokoista oli ihan hyvin jemmassa, mutta jotain piristystä sinne kaivattiin.

Tykkään Seppälän Baby malliston iloisista vaatteista, väreineen ja selkeine kuoseineen, viime aikoina isompienkin lasten mallistoissa on ollut vähän samaa tyyliä.

IMG_8941[1]

Olen lukenut kovasti pettyneitä kirjoituksia Seppälän vaatteista, eikä itselläkään ihan puhtaasti hyviä kokemuksia ole. Keväällä ostettu keltainen huppari, on mennyt jotenkin epäryhdikkääksi ja nuhjuisen oloiseksi parissa pesussa. Ja viime kesänä Aamulla oli helle mekko joka haalistui yhdessä pesussa.

Toisaalta, Aamulla on ehkä maailman parhaat kurahousut Seppälästä, oma suosikki on Onnin jääkarhu yöpuku, jota on pesty varmaan 20 kertaa, eikä se ole mennyt miksikään. Paljon on kyse siis sattumastakin. On niitä pettymyksiä tullut vastaan muidenkin ketjujen vaatteissa, huomattavasti kalliimmissakin!

Mielestäni nämä nimittäin ovat varsin edullisia, t-paita 6,95€, pitkähihainen 12,95€ ja housut 7,95€. Äkkiä mieleeni ei tule kuin h&m, joka päihittäisi hinnassa.

IMG_8328

Lemppari!

IMG_8267

Pikku-pettymys…

Semmosta tällä erää, minäpä jatkan sohvan nurkassa niiskuttamista, juhannussuunnitelmien hautomista ja illan miikkari kutsujen odottelua.

Olette varmaan huomanneet, että Me&I:lla alkoi ale viime viikolla… Itse sain kutsun esittelijän omille kutsuille tälle iltaa, luvassa aleostojen lisäksi mallikappale poistoja. Kauttahan jatkuu enää keskiviikkoon asti, että jos mielessä oli aleshoppailut, niin nyt alkaa olla kreivin aika!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

No second thoughts?

 

Hetkinen! Viime aikojen postauksissa on ollut vähän nuriseva sävy, kuvanee viime aikaisia fiiliksiä! Lupaan, että tämä on viimeinen marina, sen jälkeen keskityn taas olemaan positiivinen.

98% olen aika tyytyväinen ja onnellinen elämääni ja elämäntilanteeseeni, mutta toisinaan iskee pieni mörkö mieleen… Miksi pitikään… Ja useimmiten se iskee näin kesä aikaan, ja useimmiten voin syyttää siitä kaikkia muita (ainakin vähän).

Kesällähän kissanristijäisiä riittää, kaverit viettää häitä, erilaisten festareiden etkoja ja jatkoja, juhannusta, terassin kastajaisia, tupareita, muuten vaan grillibileitä jnejne…

Ja yhä useammin kutsussa hienovaraisesti neuvotaan jättämään lapset luotettavien hoitajien haltuun. Siinä sitä sitten mietitään, onko kekkerit sen arvoiset, että aletaan etsiä lapsenvahtia, alle 1-vuotiaan kohdalla tarttee olla aika hyvät kemut, jätetäänkö menemättä tai meneekö vain toinen (kivi-paperi-sakset tekniikalla valinta tuntuu aina osuvan Urikseen), vai uhmataanko kutsua ja käydään varhaisessa vaiheessa piipahtamassa lasten kanssa.

Sanalla sanomatta lienee selvää, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta meidän ystävt ovat lapsettomia. Oma moka, pitikö ryhtyä tähän näin nuorena?!

Kaikki on väliaikaista, muutaman vuoden päästä lapset on isompia, hoito järjestelyt ihan eri juttu, näillä kutsujilla on itsellä lapsia, eikä ne vuorostaan pääse ikinä mihinkään, mutta silti. Juuri tässä hetkessä ottaa päähän, ketuttaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi ja syrjityksi siksi, että on äiti.

Suoraan sanottuna tekisi mieli kirkua!

Mutta hei ystävät rakkaat, joilta ei ymmärrystä heru ja etenkin ne ystävät, jotka jättävät kutsumatta kokonaan kun “ei te varmaan olisi edes saanut lapsille hoitajaa.”, kun te olette 35-vuotiaita ja itkette yövalvomisten kanssa, himoitsette kesäillassa terassille karkaamista tai vanhan ajan juhannuskekkereiden järjestämistä… Kyllä mä sitten maksan samalla mitalla takaisin!

Ja nyt mä lupaan vaieta tästä asiasta vähintään vuodeksi!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hiekkalelusäädöksiä…

Meinasin tehdä pikaisen postauksen Onnin uusista vaatteista, mutta kamerasta oli akku loppu. Saatte siis tällä kertaa postauksen hiekkaleluista ja niiden lainailusta, vaatteita sitten joku toinen päivä.

IMG_8685

Meillä kulkee vaunujen alaosassa aina vähintäänkin sanko ja lapio, useimmiten muutama muukin tarvekalu hiekkalaatikolle. Takapihalta löytyy oma pieni hiekkis, mutta pääasiassa vieraillaan kaupungin leikkipuistoissa hiekkaleikeissä ja muissa.

Meidän lelut on aina lainattavissa ja ajoittaisia mustispuuskia lukuun ottamatta Aamu ei pahemmin välitä, vaikka kaverit leluja lainaa. Itse yritän ohjeistaa Aamua kysymään lupaa, ennenkö ottaa toisen lapsen leluja ja usein leikki menee sujuvasti, kun lelut ovat kaikki sujuvassa yhteiskäytössä. Toisten vaunuista, koreista, kasseista ei mitään saa hakea ja leluilla leikitään siinä missä ne ovat, yleensä siis hiekkalaatikolla.

Muutaman kerran olen törmännyt siihenkin, että leikkivän lapsen vanhempi, on kertonut, että heidän lelujaan ei lainata. Sitä on tietenkin kunnioitettu ja kenties pelkästä hämmästyksestä Aamukin on aina suhtautunut siihen hyvin.

 

IMG_8681

Suurimmaksi osaksi muilla vanhemmilla ja kaitsijoilla tuntuu olevan samat periaatteet lelujen käytöstä ja lainailusta, paitsi meidän lähileikkikentän perhepäivähoitajilla…

Oikeasti, ne pemahtaa joka aamupäivä samaan aikaan paikalle ja sama meno toistuu. Hoitajat muodostaa mukavan leppoisan jutteluryhmän ja lapset juoksentelee ympäri leikkikenttää. Yksikään lapsi ei kysy lelujen lainaamiseen lupaa, eikä todellakaan saa asiaan mitään ohjeistusta hoitajilta, lelut roudataan ympäri kenttää ja se kenttä on oikeasti aika iso! Lähtiessäsi saat siis kiertää ympäri kenttää yrittäen muistella, mitä leluja tänään oli joukossa… Ja vaikka suureen ääneen ihmettelet, että “missähän se meidän vihreä sanko on?”, et varmana saa apuja etsintöihin hoitajilta. Heillähän on hyvä juttu kesken!

Eikä se rajoitu, vain hiekkaleluihin. Viimeksi olimme lähdössä puistosta kotiin, kun huomasimme, että naapurin tytön polkupyörä ei ollutkaan enää paikallaan. Pienen pään pyörittelyn jälkeen huomasimme yhden pikku vesselin sillä polkevan pitkin leikkikenttää.

Onneksi tiedän, että kaikki pp-hoitajat ei ole samanlaisia, vähän kauempana sijaitsevassa puistossakin on jo ihan eri meininki!

Voisiko kuitenkin olettaa että pikkuisen edes yritettäisiin olla kohteliaita ja huomioida ne muutkin puiston käyttäjät?!

Paatoksellista kenties, mutta alkoi vain jo ärsyttää, kun totesin meidänkin hiekkalapioiden vähitellen huvenneen… Täytyy ilmeisesti alkaa merkata hiekkalelut.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Mummolalomailua

Kuvapläjäys mummolassa vietetyistä lomapäivistä. Ihan putkeen ie lomailu tuolloin mennyt, Aamu sairastui kesken muutaman päivän loman. Onneksi kaikki muut säästyivät ja Aamukin tokeni yhden päivän sairastelulla!

Äiskä sen sijaan missasi yhdet synttärikekkerit, mutta ehkäpä kesän mittaan löytyy vielä uusi tilaisuus äiskänkin livahtaa kavereiden seuraan.

Kesäkuu

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Liikaa ruokaa!?

Työnantajani muistaa meitä ahkeria uurtajia lehdellä muutaman kerran vuodessa. Paitsi firman omista tuulista, myös maailman tapahtumista, alaan liittyen, on muutama juttu joka lehdessä. Viimeisimmässä lehdessä oli juttua ruuan hävikistä Suomessa.

 

Tiesittekö, että Suomalaisissa kotitalouksissa laitetaan ruokaa roskiin keskimäärin 20-30 kg/hlö vuodessa. Ei läheskään yhtä paha, kuin uljaammassa naapuri maassamme Ruotsissa, jossa vastaava luku on 72 kg/hlö/v! Suomessa ollaan ehkä keskimääräistä nuukempia ruuan kanssa muutenkin (hyvä niin!) sillä keskimäärin euroopassa heitetään 50-65 kg/hlö/v ruokaa roskiin ja kulutushullussa amerikanmaassa 82-100kg/hlö/v.

 

IMG_8916[1]

Aamulta lautaselle jää useimmiten vihreä salaatti, kurkut ja tomaatit napsitaan kyllä talteen. Tänään jäi puolikas toisesta tortillastakin.

Varovaisesti arvioiden, parin biojätesäkin punnituksen jälkeen, sanoisin, että meidän perheen hävikki on n.100 kg vuodessa. Keskiarvon mukaan mennään siis, jos haluaisin hurskastella, selittäisin, että mukana on kahvinporot, siemenkodat, munankuoret ja muut syömäkelvottomat biojätteet, mutta eipä se tilannetta paljon korjaisi.

Pohdiskelin mitä meillä menee roskiin, kasviksia, hedelmiä, lihaa, leipää ja makaronia, riisiä. Hieman vaikea on muodostaa jätteille kilohintaa, mutta aikani tuumailtua arvelisin, että ruuan tähteidemme kilohinta voisi olla n. 6€ paikkeilla, n. 600 € vuodessa siis ja vielä jätemaksut päälle.

Meidän taloudessa hävikin suurin syy on liika keittäminen ja jääkaappiin unohtuneet ruuat.

Siispä siivoukseen!

 IMG_8918[1]

IMG_8919[1]

Siistissä kaapissa hautautumisen vaara pitäisi olla pienempi, puolityhjästä kaapista tulee syötyä kaikki. Jatkossa siis pienempiä ostoksia muutama kerta viikkoon. Missiona pienentää ruokahävikkiä tuntuvasti!

Meneekö muilta ruokaa roskiin? Löytyykö hyviä hävikin pienennys vinkkejä? Mitä teillä tehdään ns. jämä ruuista?

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kotikutsuiässä

Kummallinen sana hirviö, mutta niin se vaan on; olen huomannut olevani kotikutsuiässä!

Muistan omasta lapsuudesta, kun käytiin äidin kanssa tupperwareilla, swipeilla, alusvaatekutsuilla ja millä ikinä muilla. Lapset sai mehua ja keksejä ja luvan riehua vapaasti lastenhuoneessa.

Luulin ihan tälläisten kutsujen loppuneen, mutta mitä vielä. Olen vain ollut ihan väärässä iässä ja elämänvaiheessa! Nykyään löytyy vähintään joka kuulle jotkut kutsut, alkuvuodesta ja alkusyksystä on suorastaaan päällekkäistä tarjontaa!

Itselle mieluisimpia on tietenkin lastenvaatekutsut. On Blingoa, Me&Ita, L&B:tä, Silverjunglea jne… Noshkin näytti keväällä etsiskelevän konsulentteja. Tupperware pitää pintansa edelleen, löytyy Partylitet, Leikkien-kutsut, Oriflamet, sisustuskutsut, kakkukutsut, rohkeimmissa polttareissa seksilelu-kutsut.

Itsellä tänään vuorossa suuntaaminen Tupperware-kutsuille, ei niinkään tuotteiden, vaan hyvän seuran perässä.

images (6)

 

Syksyllä voisikin olla aika järjestää itsekin jotkut kutsut, mitähän tällä kertaa?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Alevinkki!

Tänään alkoi Reimashopissa (ja tehtaan myymälöissä) takki-ale, kevään välikausitakit –30%

Mainoksessa puhuttiin kevyistä kesätakeista, mutta näytti koskevan oikeastaan koko kevään takkimallistoa…

Vielä kun löytyis jostain postikuluttomuus koodi… Ja alethan jatkui 16.6 asti.

pimg_76432_thumbpimg_78985_thumbpimg_79288_thumbpimg_82459_thumb

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Molo Polly–mitoituksesta

Kuten jo eilen mainitsin, meille kotiintui Molon Polly… Jännityksellä odotan syksyä ja käyttökokemuksia; vaikuttaa, että moni Moloon kerran tutustunut, ei ole pois vaihtanut!?

Onnille sovittelin, mutta sovituskuvia saatte vasta sitten, kun jätkä oppii seisomaan! Ihan turha testailla haalarin istuvuutta konttivan kaverin yllä.

Saatte sen sijaan vähän vertailukuvia parin Reimatec-haalarin kanssa. Molemmat haalarit on jostain 2010-2012 välimaastosta, jos joku tietää tarkempia vuosilukuja niin hihkaiskoon!

Ja Pollyhan on tosiaan kokoa 86 cm.

 

IMG_8792[1]

 

IMG_8794[1]IMG_8793[1]

Ensimmäisissä kuvissa Pollyn alla on Reiman 86 kokinen tec-haalari. Koko ero on aika huima! lahkeissa ja hihansuissa n.4 senttiä pituuseroa, haara-lahje on pollyssa n. 2cm lyhempi ja vyötärö samanlevyinen, reiman hihat ja lahkeet on reilusti väljemmät.

IMG_8798[1]IMG_8797[1]

IMG_8796[1]IMG_8795[1]

80cm verrokkihaalari on Reimatecin baby-mallia, mikä selittää tuon reippaamman leveyden, haara-lahje sama, menee osittain baby-mallin piikkiin sekin. Hihansuissa ei juuri tule mittaeroa, kainalot kohdikkain n.1-1,5 cm Pollyn “eduksi”. Lahje Pollyssa on n. 3,5 cm pidempi.

Aika erilaisia mitoituksia ja malleja. Poikien tyyliin blogista löytyy vertailua Molon ja Reiman tämän kevään takeista, Reimahan niukensi mitoitustaan… Olisipa hauska nähdä sama vertailu haalareista, onko joku törmännyt?

Käyttökokemuksia sitten syksymmällä!