Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 29. elokuuta 2014

Oudon onnellinen!

Meillä ei ole ollut niitä helpoimpia vuosia, matkan varrelle on kertnyt autojen hajoilemisia, lasten sairasteluja, läheisten sairasteluja, ongelmia naapurustossa, vaikeuksia asunnon kanssa ja roppakaupalla kaikkea pientä tihkaisevaa ja tympeää.

Samalla huomaan nauttivani entistä enemmän niistä pienistä asioista, lasten uusista taidoista, hurisevasta kissasta jalkojen alla (joo, luit oikein.), niiden pienten asioiden toteuttamisista, joihin nykyisillä resursseilla pystyy, perheestä ja ystävistä, harrastamisesta.

Samalla maailmalta kantautuu pelkkiä synkkiä uutisia, lentokoneet ei pysy taivaalla synkkä naapurimaa uhittelee joka suuntaan, pedofiilit pyörii vapaalla jalalla. Iltapäivälehtiä ei tee mieli edes lukea. Ja samaan aikaan niistä omista hyvistä jutuista haluaa pitää entistä tiukemmin kiinni, elää hetkessä, elää nyt, kun se on mahdollista!

IMG_0533[1]IMG_0499[1]IMG_0475[1]IMG_9800IMG_0385

torstai 28. elokuuta 2014

Työmatkailun plussat.

Työmatkailen jonkin verran, lähinnä kotimaassa, enkä valtavan paljoa, mutta melko säännöllisesti muutaman kerran kuukauteen.

Jostain syystä ihmisillä, jotka eivät työmatkaile, on kumma kuvitelma, että se olisi jotenkin erityisen hohdokasta.

Mietinpä vain mitä hohdokasta oli tämän päivän kaltaisessa reissussa, kun saa könytä aamulla ennen kukonlaulua vuokra-autoon, jossa on huonot pyyhkijät. Huristella reipas 300 kilometriä, poiketen välillä kahville ylihinnoitellulle huoltoasemalle, jonka kahvi on pahaa. Istua päivä puuduttavassa kokouksessa, syödä lounaaksi muoviin pakattu ruisleipä ja sen päälle ajaa uudelleen 300 kilometriä takaisin kotiin, kunhan ensin tankkaat ja palautat vuokra-auton. Mitä hohdokasta?

No esimerkiksi se, että samassa autossa matkustaa kourallinen mukavia kollegoita, joiden kanssa ehtii pitkän ajomatkan aikana rupatella niitä näitä, eikä aina pelkkiä työasioita. Se, että paluumatkalla voidaan sopia pidemmästä tauosta Ideaparkiin, jossa Ballotista voi löytyä vaikka Blaa!:n poistotuotteita kympillä! Ja se, että olet kuitenkin jo illalla kotona laittamassa lapsia nukkumaan.

Ei joka reissulla ole näinkään mukavaa, ja toinen reissu voi mennä aivan huvittelun puolelle. Onneksi elämässä on vaihtelua!

IMG_0564[1]IMG_0567[1]

Onni on onnellinen tuliaishousuistaan, Blaa! housuissa oli jopa lähes riittävän kapea vyötärö…  Pupupaita ja tunika jemmaantuvat kaappiin. Jotain jäi vielä kaivelemaankin, koskahan seuraavan kerran ideaparkiin?

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Isosisko auttaa!

Aina välissä tuntuu, ettei tuo jälkikasvu muuta kuin tappele keskenään. Leikit ei suju hetkeäkään, kadehditaan leluja ja sotketaan leikkejä. Mutta sitten tulee hetkiä jolloin toinen on kultaakin kalliimpi.

“Ei mun pikkuveljeä saa kiusata”  Puolusti Aamu pikkuveljeään joku päivä, kiusaajakin oli oikein äiskä…

Tänä iltana Aamu luki Onnille iltasatua.

IMG_0558[1]

Minä taisin löytää taas bloggaamiselle sopivan hetken päivästä. Onnin nukkumaan menoista on tullut viikko viikolta haastavampi rumba. Tällä hetkellä on vaan pakko malttaa jäädä lastenhuoneeseen vahtimaan, että Onni pysyy sängyssään. Muuten roudataan sitä koko ilta takaisin petiin.

No lastenhuoneessa vierähtää semmoinen tunti, joskus reilukin. Tostesin, että pikku näpyttely ei tunnu nukahtamista ainakaan pitkittävän, joten käytän tämän ajan hyödyksi, nökötän nurkassa koneen kanssa ja ärähdän parin minuutin välein, jotain “pää tyynyyn”, “takaisin sänkyyn” tai “nyt nukkuu” tyylistä. Lasten nukuttaminen ei koskaan ole ollut mun vahvoin puoli.

Ajatella, että joskus tuon pojan sai vain laskea sänkyyn!

lauantai 23. elokuuta 2014

Haave…

Minkäs sille mahtaa… Olen ikuinen heppatyttö!

Yhtään salailematta olen haaveillut omasta hevosesta, ajankohta, elämäntilanne ja rahatilanne on vain aina ollut väärä. Ja on toistaiseksi tästä eteenkin päin.

Askelen olen kuitenkin lähempänä.

Ponsku

Meille hankittiin osa-aikainen poni. Kuulostaa oudolta, tiedän. Ja tosiasiassa kuvio onkin juuri niin monimutkainen. Käytännössä katsoen osallistutaan ponin elättämiseen ja vastaavasti se on meidän käytettävissä.

Hoitovastuu on jollakulla muulla, tässä tapauksessa Seinäjoen poniravikoululla. Poni siis saa hyvän hoidon ja ruokinnan, myös liikutuksen riippumatta siitä, miten usein me ehdimme sitä hoitelemaan. Sunnuntaisin tosin olisi toivottavaa ottaa osaa karsinan siivoukseen.

Oikein sopiva muoto meille, kun lapset vasta aloittavat ratsastusta, mutta omaa kokemusta löytyy. Ratsastustunteja mieluisampi vaihtoehto sekä äidille, että lapsille ja saamme varmasti paljon enemmän rahalle vastinetta. Vuosien varrella varmasti tarvitaan äitiä pätevämpää opettajaa ja koulutetumpaa ponia, mutta nyt on hyvä juuri näin!

No innokkuutta on alkuun löytynyt sopivasti, 2-4 kertaa viikossa on käyty hoitamassa ponia ja ajelemassa tai ratsastelemassa. Lapset vastaa ratsastamisesta, kyseessä on 17-vuotias shetlanninponi ruuna, yksi kilteimmistä hevosista joita tunnen! Minä sitten nautin hevosen hajusta ja pyyhkäisen selän päältä ne purut joihin ei lapset ylety ja topakasti ohjeistan jälkikasvuani oikeisiin otteisiin hevosen käsittelyssä.

IMG_7565

Aamun talutusharjoittelua keväältä 2013

 

Tänään tehtiin iltatalli koko perheen voimin, Uriskaan ei mutissut kuin vähän joutuessaan jakamaan iltaheinät karsinoihin, kun minä keräilin poneja tarhoista sisään.

Toivottavasti lapsilla intoa ja kiinnostusta riittää ja toivottavasti vuosien myötä mahdollistuu omienkin ponien/hevosten hankinta. Ehkäpä lottovoitto osuu kohdalle ja voimme rakentaa ihan oman tallin. Ehkäpä… Haaveita on hyvä olla ja hevosen hajussa ihmisen sielu lepää!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Makuja Ruotsissa

Tein viikolla muutaman päivän mittaisen piipahduksen rakkaan naapurimaamme pääkaupunkiin.

Sää oli surkea, mutta fiilis hyvä, tuli hoideltua työjuttuja, shoppailtua pikkuisen, tutustuttua uusiin ihmisiin jnejne. Ennen kaikkea, tuli syötyä hyvää ruokaa! Mielipiteeseeni toki saattaa vaikuttaa se, että viimeisen 4 kuukauden ajan omaan ruokavalioon on kuulunut lähinnä kesäkurpitsaa ja maitorahkaa, sellaisen jälkeen lauantaimakkara näkkileivälläkin maistuu yllättävän hyvälle.

Muiden läsnä olleiden ollessa samaa mieltä, uskallan kuitenkin vakuuttaa teille, että Tukholman Oxtorgsgatanilla sijaitseva ravintola Smak, on kaikille makuelämyksien metsästäjille kokemisen arvoinen paikka. Pöytä kannattaa varata ajoissa, matti myöhäinen jää toivomaan viime hetken peruutuksia!

IMG_9562_1

Ravintolan ruokalistalta voit valita pieniä annoksia 3, 5 tai 7 kappaletta. Sanoisin, että 5 annosta jaksaa helposti, 7 menee isoon nälkään. Paikan erikoisuus on ruokalista, jossa annokset on nimetty makumaailman mukaan. Annokset tarjoillaan yksitellen ja jokaisen annoksen jälkeen nälkä vain kasvoi, voiko seuraava olla parempaa!? Annokset kuvataan ruokalistalla hyvin suurpiirteisesti, joten jokainen annos oli yllätys ruokailijalle, esille panoon oli nähty vaivaa ja jokainen annos oli toinen toistaan maukkaampi.

Oma suosikkini oli “Manteli”, joka piti sisällään uppomunan, karpaloita, mantelirouhetta ja sieniä, jotka olin tunnistavinani kanttarelleiksi. Kerrassaan herkullinen kokonaisuus!

middagen

Valitettavasti puhelin ja tietokone eivät jälleen kerran tee yhteistyötä, joten Tukholma-kuvat jäävät toistaiseksi näkemättä. Ehkäpä sitten ensi kerralta, reissu jäi nimittäin hieman kaivelemaan, on ehkä mentävä uudestaan!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kuvatuksia

Selfieiden julkaisua täällä blogissa olen vältellyt hyvinkin pitkälle, mutta entäpä belfie? Naureskelin hetken, kun luin viikolla iltalehden otsikkoa “uudesta selfiestä”, siis belfiestä.

Mutta hei piti testata, sopivasti päivän teemana kun oli peppu-/reisilihastreeniä! Here it comes:

IMG_0251[1]

Työtä piisaa!

Mutta kuvatukset pyörii mielessä muutenkin, olen n. 4 kg päässä asettamastani laihdutus tavoitteesta ja luvannut itselleni palkkioksi tatuoinnin. Tatuoidussa mielessä olen ihan blanco. Ajatukset omasta kuvasta ovat pyörineet mielessä vuosia ja nälkä on kasvanut syödessä.

Ihan pienestä sievästä niskaan tai sääreen sijoitetusta kuvasta olen pikkuhiljaa hiipinyt olkapäältä decolteelle kipuavaan kukkakuvioon. Viime päivinä olen tosin testannut kaikenlaisia ideoita koko selän peittävästä hevosesta pieneen tähti rivistöön.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa!?

tatskat

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kiireisen viikon päätös...

Thank God it's Friday! Koko viikko on ollut jotenkin sekava, olen tainnut sinkoilla päättömän kanan tavoin paikasta toiseen. Tänään livahdin töistä hieman aikaisemmin ja kävin kaappaamassa matkalla läjän uusia kesä vaatteita. Sehän on ihan ovella!? Tulevat muuten tarpeeseen, kaikki viime kesän housut on liian isoja! Nyt lapset istuu kiltisti (!) sohvalla katsomassa perjantai leffaa ja minä nökötän nojatuolissa kirja, ja kännykkä, kädessä. Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

I have been training!

 

Pitkälti Buzzadorin houkuttelemana saavuin postailemaan teille ja päivittelemään MeiränMajan kuulumisia!

Ihan hienoista hienoin vuosi neljännes ei ole takana, lapset on sairastelleet paljon, perus virus- ja bakteeritauteja, kirjo on kattava!

Kodin elektroniikka on hajoillut autosta televisioon, tällä hetkellä ostoslistalla on uusi astianpesukone.

Mutta mitäs pienistä! Sen sijaan ensimmäiseen vuosineljännekseen mahtuu jotain tosi upeetakin! Sain itseäni vihdoin ja viimein niskasta kiinni, tein ruokavalio remontin ja aloitin kuntokuurin. Liityin tammikuussa FitFarmin nettivalmennusryhmään, ensin superdieettiin, sitten superdieetti extraan ja huomenna starttaa endurance. Takana on siis 13 viikkoa tavoitteellista laihdutusta ja kunnonkohotusta, edessä ainakin 10 viikkoa samankaltaista puuhaa.

Tavoitteita on saavutettu, vaatekoko 44 on vaihtunut kokoon 40, kiloja on tippunut yhteenä 17 ja lihasta tullut roppakaupalla tilalle. Henkilökohtaiseen tavoitteeseeni on matkaa 6 kiloa, toivoisin olevani finaalissa toukokuun loppuun mennessä. Aika hurjaa sinänsä, että alunperin asetin tavoitteeksi olla 23 kg kevyempi 2015 toukokuun lopussa, nyt näyttää siltä, että tulos saavutetaan vuotta lyhyemmässä ajassa!

 

IMG_0245[1]

Internetissä surffailun sijaan, illat on menneet lenkkeilyssä ja punttien nostelussa. Työssä käyvänä kahden pienen lapsen äitinä en ole onnistunut repimään vapaata aikaa kuntosalilla käymiseen, mutta onneksi valmennusohjelmissa on ollut mukana myös hyvät kotitreenaus ohjeet.

Yksi iso muutos oli työpaikkaruokalan vaihtaminen eväskassiin. Ikäväkseni jouduin nimittäin toteamaan, että parhaalla soveltamisellakaan ei lounaslinjaston ruokavaihtoehdot muokkaantuneet dieettiin sopiviksi. Olen ollut tiukka, monen mielestä naurettavankin neuroottinen, ruokavalioni suhteen, mutta ehkä siitä on ollut hyötynsä.

Yksi hyvä välipala vaihtoehto on olleet proteiinipatukat. Niitä ei tarvi säilyttää kylmässä ja ne kulkevat kätevästi mukana missä tahansa. Niitä on helppo jemmata vaikka pukukaappiin. Ainut ongelma on, että ne on ihan helkutin pahan makuisia!

Buzzadorin kautta tuli kuitenkin tarjous tutustua Teho Sport patukoihin, täysin uusi tuttavuus minulle, joka olin maistellut lähinnä Fastin ja Naturdietin pötköjä.

Yllätyksekseni ainakin tämä Tehon suklaan makuinen proteiinipatukka on ihan syötävän makuinen, Ei läheskään niin kuiva kuin kilpailijansa ja oikeasti ihan suklaan (joskin halvan sellaisen) makuinen.

Jos näitä vertaa esimerkiksi Fastin Naturally High Protein- patukoihin, on näissä hieman enemmän rasvaa, ja toisaalta hieman vähemmän hiilihydraatteja. Sokereita on kuitenkin Tehon patukoissa kirkkaasti vähemmän, mikä on loistojuttu!

IMG_0246[1]

Kannattaa käydä TehoSportin sivuilla tutustumassa valikoimaan, heiltä löytyy monipuolisesti tuotteita urheilu- ja palautusjuomiksi ja patukoita energia ja proteiini lataukseen. Itse aion seuraavaksi tehdä tuttavuutta maitopohjaisiin palautusjuomiin.

TehoSportin takanahan on muuten meille kaikille tuttu Olvi, itsellä ison firman nimi taustalla herättää tiettyä luotettavuuden tuntua.

 

Ja jos jollekulle on buzzadorina toimiminen uusi juttu, niin mainittakoon vielä, että toimiessani buzzadorina saan testattavakseni erilaisia tuotteita tai palveluita, joista kerron käyttökokemuksia ystävilleni tai sosiaalisessa mediassa, näitäkin patukoita olen roudannut saman henkisille työkavereille maisteltavaksi. Buzzadoriksi voi ryhtyä kuka tahansa ja kampanjoihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

 

Näin tällä erää. Saattaapa olla, että palailen kirjoittelemaan lisää näistä kuntoilu jutuista lähi aikoina.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Alehaalarit

Tulihan ne pakkaset sentään ja hyvä niin, on meinaan toppavaatteet hankittuna jo ensi talvellekin, joten olisi kiva jos tämän vuotisiakin ehtisi käyttää.

Tilasin tosiaan välipäivinä Reiman alesta molemmille lapsille haalarit seuraavalle talvelle, aleprosentti Reimashopissa oli 30%, mutta lisäalekoodilla lähti vielä 10% loppusummasta ja postikuluthan tuli jo ostosten loppusumman myötä ilmaiseksi.

Onnin Marty: (Kuvattava oli “hivenen” rauhaton)

IMG_0074[1]Marty

 

  • Kaikki saumat teipattu (ei koske vyötärö- ja kaulussaumoja)
  • Vetoketjutasku haalareiden etupuolella
  • Heijastavat yksityiskohdat
  • Lämmike takamuksessa
  • Irrotettava huppu
  • Kestävät, helposti irrotettavat jalkalenkit
  • Vesipylväs 10,000
  • Kulutuksen kesto 35,000

Onnille koko 92, vaikuttaa sopivan reilulta just nyt. Selvästi kuitenkin huomaa Reiman mitoituksen pienentyneen, kun vertaa viime talven malliin koossa 86:

IMG_0078[1]IMG_0079[1]

Leveämmän mallin ansiosta näyttää, että 86 kokoisessa olisi jopa pidemmät hiat, tosiasiassa hihan pituus on suunnilleen sama.

Käytössähän Onnilla on 80 cm oval, saa nähdä tuleeko tuo 86 cm Kirjo ollenkaan käyttöön.

Aamun Tilde: (Toinen kuvattava ei ollut yhtään sen yhteistyökykyisempi)

IMG_0075[1]Tilde

  • Tärkeimmät saumat teipattu
  • Kaksi vetoketjutaskua
  • Irrotettava huppu
  • Heijastavat yksityiskohdat
  • Vesipylväs 5,000
  • Kulutuksen kesto 30,000

Tässä oli enemmän kokoeroa edellisvuotiseen 104 cm malliin.

IMG_0077[1]IMG_0076[1]

Aamulle päätin jo viime talvena ostaa toppahaalariksi hieman matalamman vesipilarin haalarin, kun harvoin talvella ihan niin märissä oloissa ryvetään.  Hinnassa on kuitenkin melkoinen ero! Kurakeleillä on kumminkin niin lämmin, että vk-haalari+villahaalari yhdistelmällä pärjää mainiosti ja onhan tuo 5,000 jo vedenpitävä sekin, joten sulava vesi tuskin menee läpi.

Molemmat haalarit vaikuttaa nappiostoksilta, värit on ainakin aivan ihastuttavat!!!

Asusteiden kyttäilyn jätän vähän paremmille aleprosenteille, ainakaan vielä ei  verkkokaupassa ollut asusteista alea.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Eemeliä ja Iidaa katsomassa

Jep, olen palannut!
Tauko bloggailusta teki hyvää, syksyn aikana ei olisi millään riittänyt aikaa ja jaksamista täällä notkumiselle, tämä kun on niin koukuttavaa puuhaa, että helposti ollaan mukana joko täysillä tai ei ollenkaan.
En välttämättä lupaa, että aikaa liikenisi jatkossakaan. Mutta ehkä postaus silloin toinen tällöin. Ehdottomasti ei päivittäin, todennäköisesti ei edes viikottain, mutta silloin tällöin jotain.
Tänään olin Aamun kanssa elokuvissa ja olihan meillä hauskaa ohjelmassa oli poppareita, muumilimsaa ja Eemeli ja Iida- elokuva.
EemeliJaIida_juliste
Suosittelen lämpimästi, meidän melkein 5-vee kikatteli Eemelin metkuille koko 1h 15 min mittaisen filmin ajan, eikä omassakaan viihtymisessä ollut moittimista. Ihanaa vaihtelua disney-elokuville ja 3d-animaatioille.
Sellaista tänään. Katsotaan, milloin seuraava inspis iskee…