Oudon onnellinen!

Meillä ei ole ollut niitä helpoimpia vuosia, matkan varrelle on kertnyt autojen hajoilemisia, lasten sairasteluja, läheisten sairasteluja, ongelmia naapurustossa, vaikeuksia asunnon kanssa ja roppakaupalla kaikkea pientä tihkaisevaa ja tympeää.

Samalla huomaan nauttivani entistä enemmän niistä pienistä asioista, lasten uusista taidoista, hurisevasta kissasta jalkojen alla (joo, luit oikein.), niiden pienten asioiden toteuttamisista, joihin nykyisillä resursseilla pystyy, perheestä ja ystävistä, harrastamisesta.

Samalla maailmalta kantautuu pelkkiä synkkiä uutisia, lentokoneet ei pysy taivaalla synkkä naapurimaa uhittelee joka suuntaan, pedofiilit pyörii vapaalla jalalla. Iltapäivälehtiä ei tee mieli edes lukea. Ja samaan aikaan niistä omista hyvistä jutuista haluaa pitää entistä tiukemmin kiinni, elää hetkessä, elää nyt, kun se on mahdollista!

Työmatkailun plussat.

Työmatkailen jonkin verran, lähinnä kotimaassa, enkä valtavan paljoa, mutta melko säännöllisesti muutaman kerran kuukauteen.

Jostain syystä ihmisillä, jotka eivät työmatkaile, on kumma kuvitelma, että se olisi jotenkin erityisen hohdokasta.

Mietinpä vain mitä hohdokasta oli tämän päivän kaltaisessa reissussa, kun saa könytä aamulla ennen kukonlaulua vuokra-autoon, jossa on huonot pyyhkijät. Huristella reipas 300 kilometriä, poiketen välillä kahville ylihinnoitellulle huoltoasemalle, jonka kahvi on pahaa. Istua päivä puuduttavassa kokouksessa, syödä lounaaksi muoviin pakattu ruisleipä ja sen päälle ajaa uudelleen 300 kilometriä takaisin kotiin, kunhan ensin tankkaat ja palautat vuokra-auton. Mitä hohdokasta?

No esimerkiksi se, että samassa autossa matkustaa kourallinen mukavia kollegoita, joiden kanssa ehtii pitkän ajomatkan aikana rupatella niitä näitä, eikä aina pelkkiä työasioita. Se, että paluumatkalla voidaan sopia pidemmästä tauosta Ideaparkiin, jossa Ballotista voi löytyä vaikka Blaa!:n poistotuotteita kympillä! Ja se, että olet kuitenkin jo illalla kotona laittamassa lapsia nukkumaan.

Ei joka reissulla ole näinkään mukavaa, ja toinen reissu voi mennä aivan huvittelun puolelle. Onneksi elämässä on vaihtelua!

Onni on onnellinen tuliaishousuistaan, Blaa! housuissa oli jopa lähes riittävän kapea vyötärö…  Pupupaita ja tunika jemmaantuvat kaappiin. Jotain jäi vielä kaivelemaankin, koskahan seuraavan kerran ideaparkiin?

Isosisko auttaa!

Aina välissä tuntuu, ettei tuo jälkikasvu muuta kuin tappele keskenään. Leikit ei suju hetkeäkään, kadehditaan leluja ja sotketaan leikkejä. Mutta sitten tulee hetkiä jolloin toinen on kultaakin kalliimpi.

“Ei mun pikkuveljeä saa kiusata”  Puolusti Aamu pikkuveljeään joku päivä, kiusaajakin oli oikein äiskä…

Tänä iltana Aamu luki Onnille iltasatua.

Minä taisin löytää taas bloggaamiselle sopivan hetken päivästä. Onnin nukkumaan menoista on tullut viikko viikolta haastavampi rumba. Tällä hetkellä on vaan pakko malttaa jäädä lastenhuoneeseen vahtimaan, että Onni pysyy sängyssään. Muuten roudataan sitä koko ilta takaisin petiin.

No lastenhuoneessa vierähtää semmoinen tunti, joskus reilukin. Tostesin, että pikku näpyttely ei tunnu nukahtamista ainakaan pitkittävän, joten käytän tämän ajan hyödyksi, nökötän nurkassa koneen kanssa ja ärähdän parin minuutin välein, jotain “pää tyynyyn”, “takaisin sänkyyn” tai “nyt nukkuu” tyylistä. Lasten nukuttaminen ei koskaan ole ollut mun vahvoin puoli.

Ajatella, että joskus tuon pojan sai vain laskea sänkyyn!

Haave…

Minkäs sille mahtaa… Olen ikuinen heppatyttö!

Yhtään salailematta olen haaveillut omasta hevosesta, ajankohta, elämäntilanne ja rahatilanne on vain aina ollut väärä. Ja on toistaiseksi tästä eteenkin päin.

Askelen olen kuitenkin lähempänä.

Meille hankittiin osa-aikainen poni. Kuulostaa oudolta, tiedän. Ja tosiasiassa kuvio onkin juuri niin monimutkainen. Käytännössä katsoen osallistutaan ponin elättämiseen ja vastaavasti se on meidän käytettävissä.

Hoitovastuu on jollakulla muulla, tässä tapauksessa Seinäjoen poniravikoululla. Poni siis saa hyvän hoidon ja ruokinnan, myös liikutuksen riippumatta siitä, miten usein me ehdimme sitä hoitelemaan. Sunnuntaisin tosin olisi toivottavaa ottaa osaa karsinan siivoukseen.

Oikein sopiva muoto meille, kun lapset vasta aloittavat ratsastusta, mutta omaa kokemusta löytyy. Ratsastustunteja mieluisampi vaihtoehto sekä äidille, että lapsille ja saamme varmasti paljon enemmän rahalle vastinetta. Vuosien varrella varmasti tarvitaan äitiä pätevämpää opettajaa ja koulutetumpaa ponia, mutta nyt on hyvä juuri näin!

No innokkuutta on alkuun löytynyt sopivasti, 2-4 kertaa viikossa on käyty hoitamassa ponia ja ajelemassa tai ratsastelemassa. Lapset vastaa ratsastamisesta, kyseessä on 17-vuotias shetlanninponi ruuna, yksi kilteimmistä hevosista joita tunnen! Minä sitten nautin hevosen hajusta ja pyyhkäisen selän päältä ne purut joihin ei lapset ylety ja topakasti ohjeistan jälkikasvuani oikeisiin otteisiin hevosen käsittelyssä.

Aamun talutusharjoittelua keväältä 2013

 

Tänään tehtiin iltatalli koko perheen voimin, Uriskaan ei mutissut kuin vähän joutuessaan jakamaan iltaheinät karsinoihin, kun minä keräilin poneja tarhoista sisään.

Toivottavasti lapsilla intoa ja kiinnostusta riittää ja toivottavasti vuosien myötä mahdollistuu omienkin ponien/hevosten hankinta. Ehkäpä lottovoitto osuu kohdalle ja voimme rakentaa ihan oman tallin. Ehkäpä… Haaveita on hyvä olla ja hevosen hajussa ihmisen sielu lepää!

Makuja Ruotsissa

Tein viikolla muutaman päivän mittaisen piipahduksen rakkaan naapurimaamme pääkaupunkiin.

Sää oli surkea, mutta fiilis hyvä, tuli hoideltua työjuttuja, shoppailtua pikkuisen, tutustuttua uusiin ihmisiin jnejne. Ennen kaikkea, tuli syötyä hyvää ruokaa! Mielipiteeseeni toki saattaa vaikuttaa se, että viimeisen 4 kuukauden ajan omaan ruokavalioon on kuulunut lähinnä kesäkurpitsaa ja maitorahkaa, sellaisen jälkeen lauantaimakkara näkkileivälläkin maistuu yllättävän hyvälle.

Muiden läsnä olleiden ollessa samaa mieltä, uskallan kuitenkin vakuuttaa teille, että Tukholman Oxtorgsgatanilla sijaitseva ravintola Smak, on kaikille makuelämyksien metsästäjille kokemisen arvoinen paikka. Pöytä kannattaa varata ajoissa, matti myöhäinen jää toivomaan viime hetken peruutuksia!

Ravintolan ruokalistalta voit valita pieniä annoksia 3, 5 tai 7 kappaletta. Sanoisin, että 5 annosta jaksaa helposti, 7 menee isoon nälkään. Paikan erikoisuus on ruokalista, jossa annokset on nimetty makumaailman mukaan. Annokset tarjoillaan yksitellen ja jokaisen annoksen jälkeen nälkä vain kasvoi, voiko seuraava olla parempaa!? Annokset kuvataan ruokalistalla hyvin suurpiirteisesti, joten jokainen annos oli yllätys ruokailijalle, esille panoon oli nähty vaivaa ja jokainen annos oli toinen toistaan maukkaampi.

Oma suosikkini oli “Manteli”, joka piti sisällään uppomunan, karpaloita, mantelirouhetta ja sieniä, jotka olin tunnistavinani kanttarelleiksi. Kerrassaan herkullinen kokonaisuus!

Valitettavasti puhelin ja tietokone eivät jälleen kerran tee yhteistyötä, joten Tukholma-kuvat jäävät toistaiseksi näkemättä. Ehkäpä sitten ensi kerralta, reissu jäi nimittäin hieman kaivelemaan, on ehkä mentävä uudestaan!

Kuvatuksia

Selfieiden julkaisua täällä blogissa olen vältellyt hyvinkin pitkälle, mutta entäpä belfie? Naureskelin hetken, kun luin viikolla iltalehden otsikkoa “uudesta selfiestä”, siis belfiestä.

Mutta hei piti testata, sopivasti päivän teemana kun oli peppu-/reisilihastreeniä! Here it comes:

Työtä piisaa!

Mutta kuvatukset pyörii mielessä muutenkin, olen n. 4 kg päässä asettamastani laihdutus tavoitteesta ja luvannut itselleni palkkioksi tatuoinnin. Tatuoidussa mielessä olen ihan blanco. Ajatukset omasta kuvasta ovat pyörineet mielessä vuosia ja nälkä on kasvanut syödessä.

Ihan pienestä sievästä niskaan tai sääreen sijoitetusta kuvasta olen pikkuhiljaa hiipinyt olkapäältä decolteelle kipuavaan kukkakuvioon. Viime päivinä olen tosin testannut kaikenlaisia ideoita koko selän peittävästä hevosesta pieneen tähti rivistöön.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa!?

Kiireisen viikon päätös...

Thank God it's Friday! Koko viikko on ollut jotenkin sekava, olen tainnut sinkoilla päättömän kanan tavoin paikasta toiseen. Tänään livahdin töistä hieman aikaisemmin ja kävin kaappaamassa matkalla läjän uusia kesä vaatteita. Sehän on ihan ovella!? Tulevat muuten tarpeeseen, kaikki viime kesän housut on liian isoja! Nyt lapset istuu kiltisti (!) sohvalla katsomassa perjantai leffaa ja minä nökötän nojatuolissa kirja, ja kännykkä, kädessä. Hyvää viikonloppua!