Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Rutiininomaista.

Viikko alkaa kääntyä voitoksi, Uraputki-isä lähti viikon viimeiseen iltavuoroon. Tosin sillä kyllä on vielä 1 aamuvuoro ja 1 yövuoro tälle viikkoa. Huoh. Miten ihmeessä se jaksaa?

IMG_4811

Yleensä Uris (=uraputki-isä) tekee vain aamuvuoroa, mutta on nyt 1½ viikon ajan tuurannut jotain lomalaista ja mun päivät on mennyt ihan sekaisin!

Olen opettanut itseni siihen, että hoitelen täälä päivän aikana pyykit, ulkoilut, siivot ja suurimman osan tiskeistä. Lounaaksi on syöty eilisen jämiä ja illallinen tehään sitten, kun Uris kotiintuu. Sitten illasta on aikaa tehdä sitä kaikkea muuta. Vaikka istua ja bloggailla, jos ei nyt muuta keksi. Tai sitten järkevämmin lähteä vaikka porukalla leikkimään pimeäpiiloa.

IMG_4812

Rutiinit on niin ihanan rakkaita. Tekevät elämästä turvallista. Ja oikeesti. Jos en minä tee asioita rutiinin/aikataulun mukaan, niin huomaan illalla, etten saanut päivällä mitään aikaan.

Syytän aina Aamua ja Urista itsensä unohtamisesta,mutta oikeasti en ole yhtään pekkaa parempi!

Niinpä ajastan pyykkikoneen illalla.
Aamu alkaa lasten heräämisellä/herättämisellä ja pukemisella, tiskikoneen tyhjäys ja sitten aamupala, seuraavaksi viikkaan kuivat pyykit ja ripustan uudet.
Petaan sängyn ja siivoan pöydän aamupalan jäljiltä  (Aamu lopettaa oman aamiaisensa tässä vaiheessa)

IMG_4816

Loppu päivä noudattaa sitten jo vähemmän orjallista kaavaa. Päivästä riippuen. Tietyt asiat on kuitenkin pidettävä kohdillaan. Astiat on siivottava pöydästä heti ruuan jälkeen, muuten ne on siinä seuraavaan ruokaan asti. Ruoka-ajoille on oltava takarajat, muuten syödään päivällistä iltapalalla.

IMG_4806

Kuvissa, jotka eivät mitenkään sopineet tekstiin, Aamu leikkii mummolassa. Sinne aiotaan ehtiä tulevana viikonloppuna.
Me ei nimittäin ole oltu siellä kuukauteen! Apua! Se on muuten pitkä aika meille!

torstai 29. marraskuuta 2012

Wheat ja toinen mahdollisuus

 

Me testattiin Aamun Wheatin haalari joskus lokakuulla ekan kerran, enkä mä siihen perin juurin ihastunut, kuten postasinkin täällä.

IMG_5256

Kuitenkin sitä on tullut käytettyä tosi paljon ja oikeastaan noilla leudoilla, mutta kuivilla säillä se on ollut ihan hyvä vaihtoehto vk-haalarille.

Tänään päästiin testaamaan puvun pakkaskestävyyttä, kun mittari näytti –6 astetta ja me oltiin vihdoin riittävän terveitä lähtemään leikkipuistoon.

IMG_5250

Alle puettiin Kivat villahaalari, kaulaan huivi, käteen Lassien toppakintaat ja päähän H&M pipo. Suunnaksi otettiin tuo meidän lähin leikkipuisto.

Koko ulkoilun ajan hoin mantraa: Tarkenetko? Eihän ole kylmä? Sano sitten jos tulee kylmä.

IMG_5254

Reippaan tunnin ulkoilun jälkeen palattiin kotiin tarkistamaan testin tulokset ja ihan lämmin tyttö sieltä haalareista vaan kuoriutui. Hyvä välikerros siis jatkossakin väliin ja ehkä kylmimmät kelit jätetään silti suosiolla väliin.IMG_5260

Haalarin ulkonäköön olen kyllä totaalisen ihastunut. Se on vaan ihana pienine, eleettömine yksityiskohtineen! Puettuakin Aamu saa sen helposti, mutta pois riisuessa vetoketju tahtoo aina hörpätä kangasta väliin. Ei meille ehkä enää jatkossa tule Wheatin toppavaatteita, mutta ei tämä ostos silti ole harmittanutkaan.

Onnikin tarkeni ihan mukavasti omissa kieseissään, poitsu oli just herännyt päikkäreltä, joten vaihdoin vaunukopan rattaiksi ja Onni tekikin elämänsä ensimmäisen ulkoilun hereillä! Mahtoi siinä olla ihmettelemistä!

IMG_5246

Kaverista ei tutin ja vällyjen takaa juuri näy kuin Minymon karvahattu ja vähän henkkamaukan toppatakin huppua.

Jokohan nyt uskaltaisi pyykätä loputkin välikausivaatteet talviteloille?

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kaikessa rauhassa

Me on tänään shoppailtu kastelahjaa kummitytölle (siitä lisää joskus toiste). Käyty kirjastossa ja tietty luettu sieltä haalittua saalista.

Ja tädää uraputki-isän ollessa iltavuorossa, on mulla kerrankin enne ysiä molemmat lapset nukkumassa ja takassa tuli ja ihana autuas hiljaisuus koko kämpässä. Mä niin nautin!
Nyt vielä tämäkin masiina umpeen ja viettämään kotiäidin laatuaikaa.


Ulkönäkö uusittu

Mua alkoi niin kyllästyttää ja tympästä blogin ulkonäkö, että tempaisin illalla sen uuteen uskoon.
Nyt makustellaan tätä uusittua ulkokuorta hetken aikaa. Josko tämä olisi hyvä?

Mä näin viime yönä ihan hirveetä unta! Oikeesti. Näin aikuisena sitä näkee harvoin painajaisia tai oikeestaan unia ylipäätään tai ainakaan niistä ei aamulla muista mitään. Mutta ne harvat painajaiset joita näkee on sitäkin todemman tuntuisia ja kammottavempia.



Kamalinta on se, kun heti herättyäsi, et ole ihan varma oliko uni totta vai ei.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Kissanpäiviä

 

Voi joskus on niitä päiviä, että haluaisin hypätä tuon Kissan karvoihin. Kyllä sen kelpaa. Olla vaan ja pötkötellä. Kääntää kylkeä ja kismitellä.

kassius

Aamu on ehdottomasti tervehtynyt. Tänään ei ole ollut kuumettakaan. Tämä päivä kuitenkin olla köllötellään rauhaisasti kotona. Tervehtymisen kunniaksi kaivettiin kaapista ne Brion rakennuspalikatkin. Niillä on yllättävän hauska rakennella!

Uusi kansio (2)1

Ja välipalaksi laitettiin uuniin pellillinen ropsua, jota aamu pisteli Iskän mansikka-omenahillon kera ja minä Valion ihanalla Rommi-Rusinarahkalla ryyditettynä. Nams.

Uusi kansio (2)2

Tälläistä meillä, mitäköhän mukavaa teillä?

maanantai 26. marraskuuta 2012

Vaunuillen ja alevinkkaus

 

Meillä keskitytään edelleen enimmäkseen sairastamiseen. Aamu on jo parempi, mutta edelleen kuumeessa.

Niinpä tämän päiväisessä postauksessa ajattelin palata hieman ajassa taaksepäin.

Nämä kuvat on otettu jo pari viikkoa sitten leikkipuistoreissulta

IMG_4980

Småfolkin traktoripeitto, jonka tilasin Oulaavasta jokin aika sitten, pääsi käyttöön. Olin vähän ajatellut jemmata sen pukinpussiin, mutta kun ei Onni vielä lahjoista pahemmin ymmärrä niin otin sen käyttöön jo nyt.

Tuollaisena vaunu harsona se onkin just loistava. Kiinnitetty suihkuverhon renkailla. Luovuus kunniaan!

IMG_4987

Aamukin halusi ottaa Aino-vauvan joukkoon, matka meinasi kyllä olla pitkä ja kivinen. Nuo Aino-vauvan vaunut ei ole ihan sieltä tukevimmasta päästä ja “pikku-äidillä” meinasi mennä hermot, kun ei vauva pysynyt istuvassa asennossa.

IMG_4992

Puiston laidalla vauvat odotteli kiltisti, Aamun kyräilessä paikalla olevaa poikaa leikkiessä hiekkalaatikolla.

Jos jollakulla on vielä joulutontun työt vaiheessa, niin kannattaa suunnata Lastenpuoti Sagaan, jossa on tämän viikon ajan ihan kaikki tuotteet –25%, myös alennetut. Ja postikuluthan heillä on aina maksutta.

Muutama juttu itseäkin houkuttelisi, mutta meillä on kyllä tonttu ollut vähän liiankin ahkera!

Eniten kyllä kirveltää, kun kerrankin saisi Skip Hopitkin sopivalla hinnalla. Pinkki hiirulainen on Aamun lemppari.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Lasivitriinin uusi look.

Muutama kuva eilisistä kämpän pikkupäivityksistä. Tarkoitus oli tänään jatkaa, ja varmaan jatkankin, mutta just tällä hetkellä on tärkeämpää pidellä kainalossa tuota pikkupotilasta.

Aamun yö kun ei mennyt yhtään putkeen, heräsi alkuyöstä muutamaankin kertaan ja 4 jälkeen ei saanut enää ollenkaan nukuttua. Eikä syynä sen kummempaa, kuin nouseva kuume.

39,5 tietämissä huitelee, eikä mikään enää siinä vaiheessa pysy sisällä. Helpotusta tuo panadol, silloin saa unen päästäkin kiinni. Toivottavasti olis pikainen tauti!

Mutta aloitetaanpa siitä vitriinistä. Me ostettiin Pankki osti tämän kämpän runsas vuosi sitten, ja kuluvan vuoden tammikuussa päästiin tosissaan käsiksi. Laitettiin seinäpintoja, lattialämpöjä, kylppärissä vähän isomminkin, mutta yksi tekemätön homma meillä olis.

Keittiön laitto. Tarkoitus olisi vaihtaa työtasot ja liesituuletin. Ja kokeilla maalata välitilan kaakelit. Ikinä ei vaan tunnu hyvältä hetkeltä.

Myös keittiökaapeista ja nimenomaan niiden ovista. Eniten inhotusta on aiheuttanut pari vitriini ovea. yäks.

 

IMG_5112

Niistä on iloisesti heijastellut koko kaapin sisältö maailmalle. Niinpä sain ajatuksen maisemien parantamisesta.

Makuuhuoneen tapetoinnista oli jäänyt yli juuri sopivasti ihanaa kaupunkimaisemaa!

IMG_5111

Ja nyt näyttää paljon paremmalta! Ja noitahan nyt vaihtelee jatkossa fiiliksen mukaan.

Hivenen joulutunnelmaakin päästettiin hiipimään sisätiloihin, vaikka varsinaisesti joulun tekeminen aloitetaankin vasta ensimmäisestä adventista.

IMG_5129

Taidanpa ihan salaa tässä kuunnella yhden joululaulunkin. Leppoisaa sunnuntai päivää kaikille, toivottavasti se sujuu vähän terveemmissä merkeissä, kuin meillä!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Dear Santa... again!

Ihan pakko laittaa pikapäivitys. Ne parhaat  joululahjatoiveethan tulee tunnetusti vasta ensimmäisen kirjeen lähdettyä Torvisen matkassa Korvatunturille?!

Joten.

Rakas Joulupukki, The Big Bang Theory on tauolla. Yhä. Taas. Voisikohan sitä saada dvd-formaatissa?
Täällä ollaan niin vailla hyvää huumoria!


Tänään tuotiin kotiin ensimakua joulusta, ja muutenkin tuli tuunattua omia nurkkia. 
Päivittelen sitten huomenna tai alkuviikosta.
Nyt kahvia ja kakkua!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Valoa vailla?

Ihan selvästi kannattaa avata suunsa ja vähäsen nurista. Vaikka Onni heräsikin karkeasti arvioituna kuusi  tuhat ja yksi kertaa viime yönä, sain silti itse nukuttua oikeastaan aika hyvin. 

Siitä huolimatta aamuinen vilkaisu ulos sai miettimään äkkilähtöjä etelään.

Kuva laitattu matkayhtiön sivuilta.


Siitä on reipas 5 vuotta, kun minä olin viimeksi visiitillä lämpimässä. Passikin on siis mennyt vanhaksi.
Ulkomaanmatkailu pääsi myös unohtumaan tämän vuoden budjetista, eikä ylijäämää ole pahemmin näkyvissä.
Mutta entäpä ensi syksynä.Passikin pitäisi oikeasti uusia töihin paluun yhteydessä. Ajatuksen voisi jättää hautumaan. Ja ehdottomasti sinne lomalle olisi ihaninta päästä marraskuussa. Kun Suomi on kaameimmillaan!

Koko syksyn olen haaveillut kaupunkilomista, mutta olisiko panostus aurinkoisiin maisemiin kuitenkin arvokkaampi. Sinne olisi vaivattomampi lähteä lasten kanssa ja aurinkotankkaus olisi enemmän kuin hyödyllistä!

torstai 22. marraskuuta 2012

univaikeuksia ilmassa

Klamydia-nukkumatti


Meidän nukkumatti on varmaan saanu fudut tai jotain! Tällä viikolla ainut joka on saanut tässä talossa unen päästä kiinni on Uraputki-isä. Ja koska se on poikkeuksellisesti iltavuorossa niin nukutukset on mun vastuulla.

20.00Onni nukahtaa lähes itestään samaan aikaan kun Aamu aloittelee iltapalaa.
20.30Onni herää raivoisena samaan aikaan kun Aamu lopettelee iltapalaa.
20.45 Onni huutaa ja Aamu menee kohtuu kiltisti sänkyyn 
21.00 ne huutaa molemmat.
21.30 kyllästyn istumaan ja hyssyttelemään. Kannan Onnin olkkariiin vaunukoppaan ja käsken Aamun pysyä sängyssä. Yritän saada Onnin hiljaiseksi.
22.00 Sadan huomautuksen ja sänkyyn palautuksen ja silityksen jälkeen Aamu nukkuu, Onni ei. mutta Onnikin on rauhoittunut. Jätän sen nukahtamaan itsekseen ja kömmin hetkeksi olkkarin sohvalle.
23.00 Suihkussa käyty, pyykit pyörii, kissalla ruokaa jne. sänkyyn.
00.00 Onni herää ekan kerran. Itse en ole vielä edes nukahtanut. Käyn laittamassa tutin.
02.xx Onni herää toisen kerran, en vieläkään ole pahemmin nukkunut. Ehkä torkkunut. Tissiä.
03.00 Taas tuttia. Jonkinlaisessa horroksessa ollaan.
05.00 Onnin toinen ruoka hetki. Nyt nukuttais kyllä.
06.30 Onnille lisää ruokaa. Nukuttais vielä kovempaa!
08.00 Onnin mielestä nukkuminen riittää, joten herättelen Aamunkin. Ihan tajuton väsy.

Mitä hittoa? Mä syytän siitä tätä vuoden aikaa. Kun ikkunasta ulos katsoessa ei voi tietää onko ilta vai aamu, yö vai päivä. Mutta jos ei tää nyt tavaksi muodostuisi kiitos!

Vai onko tää luonnon julma kosto siitä, että rohkenin olla viimeviikolla yhden yön pois kotoa?
Olkoon mitä oli. Mulle riittää kiitos.
Vielä mä sen siedän, että lapset valvottaa, mutta on se nyt kumma kun aikuinen ihminen ei muka osaa nukkua!
Josko viikonloppuna vähän paikkais tilannetta.

Lindex Missoni

Lindexin verkkokaupassa näytti olevan taas hyvä valikoima näitä Missoni tuotteita. Tosin hyvää vauhtia näytti koot hupenevan.

S0000006863200_F_W40_20120615104951S0000006863324_F_W30_20120704160852S0000006873130_F_W22_20120815104002

Itse en saa millään tuota migreeni kuosia miellyttämään silmää.

S0000006863255_F_W22_20120813161900S0000006863306_F_W22_20120727095748S0000006863949_F_W22_20120815103226

Siellä oli muuten myös ilmaiset toimituskulut ja lähettämällä kaverille jouluisen lindex postikortin saa -25% valitsemastaan tuotteesta.

Seppälä baby

 

Muistan hatarasti jossain vauvahuumassani huomanneeni Seppälä Baby malliston mainoksia, mutta jotenkin ihmeesti yllätyin silti eilen, kun ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan piipahdin Seppälässä.

643826219398964382621946036438262195044

Aika ihanan pirtsakoita, ehkä jopa ärhäköitä värejä ja kuoseja. Mutta aivan ihania!

6438262264597tunikahousut

Etenkin nuo jääkarhut valloitti minut totaalisesti, söpöjä. Tuo vihreä tosin oli harmittavasti tunika. Höh sanon minä.

paitaneule6438262195631

Onko joku ostanut näitä? Millaisiakohan ovat. Minä en ostanut mitään, vaikka mieli olisi kovasti tehnyt.  Tuo alin rivi olis ollut ihan ykköslemppari!

Ensimmäistä kertaa postailua Windows Writerilla. Vaikuttaa näpsäkältä. ainakin kuvat asemoituu helpommin!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Dear Santa... For Mum.

Keskusteltiin eilen piiitkään mihene kanssa joululahjoista. Siis mitä hankitaan kellekkäkin ja omista toiveista.

Musta on aina ollut hirvittävän vaikeaa sanoa yhdeltä seisaukselta mitä tahtoisin. Kaikki tuntuu katoavan päästä ja mieleen pälkähtää korkeintaan jotain ihan idioottia.
Hirveesti aivosolujani raavittua löysin kuitenkin kivojakivoja lahjatoiveita... Tässä niitä ihan satunnaisessa järjestyksessä

1. Leffaliput: Tammikuussa elokovatettereihin saapuu tuore elokuvaversio musikaalista Les Misérables. Must See! Kylkiäisinä ois hieno saada seuralainen. Uraputki-isä ei musikaaleista useimmiten innostu.

2. Nälkäpeli kirjat: Joka joulu pitäis saada jotain luettavaa, mielellään jotain mitä ei ole vielä lukenut. Nämä olis semmonen.

3. Hajuvesi: Mun hajuvesissä alkaa olla lakisäätäinen ParastaEnnen ummessa. Lemppari tuoksua, Thierry Muglerin Innocentiä ei tietenkään suomesta saa, mutta onhan kaupat pullollaan ihania tuoksuja.

4. Talvikengät: Jos pakkaset yllättää niin minä oon pulassa. Ei talvikenkiä.

5. Turkoosi kylpypyyhe, tai harmaa. Sisustuksellisia asioita. Yks riittää.

6. Käsilaukku, musta, isohko, härpäkkeitä.

7. Seinäkalenteri. Ei välttämättä Hakkarainen, mutta joku kiva.

8. Tykkään niin Juhiksesta. Ja joululauluista. Ne yhdessä on pakko olla hyvä!

9. Ja viimeisimpänä mutta ei vähimpänä YÖPUKU! Joka joulu toiveissa!







MeandI alessa...

Tänään alkoi Me&I alemyynti.
Emännille se alkoi jo eilen ja vaikka olinkin vähän yllättynyt aleen päätyneistä tuotteista, niin tulin sieltä tilanneeksi molemmille lapsille jotain.
Samalla varasin jo kutsut uudelle mallistolle. Mahdollisuus olisi ollut ottaa jo julkaisua seuraavalle päivälle, mutta vähän linkaisin ja kutsut ovat 5.2, kun mallisto ilmestyy 30.1

Mutta siitä alesta. Mitään hirmuista hintaajuhlaahan se ei ollut ja useimmat tuotteet oli niitä, jotka ei meille olisi valikoituneet edes huomattavasti edullisempina.

Olen ollut syksyllä kolmilla miikkari kutsuilla ja jokaisilla haikaillut pöllöjä. Nyt kun Owls paita sitten oli mukana aletuotteissa niin heltyi ne vaan minunkin kukkaron nyörini.


Aamu himiöitsi kutsuilla itselleen turtles mekkoa. Tunikan mumma jo kotiuttikin Aamulle ja sitä on pidetty niin paljon, että menköön nyt sitten pukin pussiin tuo mekkokin.
Kooksi otin 110/116, saas nähdä miten paljon on kasvunvaraa. Me&i vaatteiden koot tuntuvat olevan melkoista arpapeliä?!


Vaikka kaikissa kuvissa mekkoon on yhdistetty tuo turtles paita (alessa myös se)
niin minä ajattelin yhistellä tuota meillä olevaa tunikaa ja yksiväristä mustaa ja valkoista.



Aamulla on tällä hetkellä useampiakin mekkoja kaapissa, mutta vain muutama niistä kelpaa tytölle itselle. Olisikin ehkä aika laittaa niitä muita kirppikselle. Suotta niitä sielä pitää, kun neidillä tuntuu olevan varsin valikoiva maku.

Jos joltain siis oli vielä bongaamatta ko. ale niin nettisivuilta löytyy tuotteet.


tiistai 20. marraskuuta 2012

Toipilaat toiveikkaina

Täällä sairastellaan edelleen. Itsellä vain kevyttä flunssan poikasta, Aamulla sitten vähän enemmän flunssaa.
Kuumeettomana on kuitenkin pysynyt. Kuulin, että tääläpäin on päiväkodeissa ja kouluissa liikkunut parvorokkoa, on se vaan kiva, että ollaan kotihoidossa tällä hetkellä.

Päivät on kuitenkin otettu vähän rennommassa tahdissa, lastenohjelmien ja palapelien juhlaa!






Että sellaista täällä.
Ei ihan vielä - blogissa olisi sen sijaan tarjolla upeaa arpapalkintoa.



Mulla ja mun uudella harrastuksella olisi niin käyttöä noille!