Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pehmeämpi minä–A Beautiful Body-haaste

Minttu, blogissa Mami Go Go, oli hurjan rohkea ja heitti ilmoille haasteen. A Beutiful Body- project hengessä toteutettava haaste rohkaisee synnyttäneitä naisia paljastamaan raskauksien muuttaman vartalonsa ja kertomaan oman tarinansa.

Yllätyin miten moni, mielestäni hyvin kaunisvartaloinen, blogisti häpeili omaa vartaloaan. Liikaa kurveja, riipputissit, poikatissit,törröttävät luut, roikkomaha, pömppömaha, arvet jnejne.

Mistä se oikein kumpuaa? Kaikki tuo häpeä omaa kehoamme kohtaan, miksi tahdomme niin kiihkeästi sopeutua johonkin muottiin.

Olen itse kokenut itseni erilaiseksi, isommaksi ja runsaammaksi, niin kauan kuin muistan. Ala-asteella sain kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen, jolle kasvoi rinnat, Yläasteella luulin olevani lihava, vielä viime viikonloppuna, lähtiessäni ystävien kanssa illanviettoon, murehdin olevani monta vaatekokoa suurempi kuin he, mutta oliko sillä vaikutusta illan lopputulokseen? EI!

Yritetään oppia tästä haasteesta! Kasvatetaan itsellemme paksumpi nahka ja hyväksytään itsemme juuri sen muotoisina kuin olemme!

Tässä tulee minun tarinani siitä, miten 2 pientä lasta pehmensi kehoani.



Molemmissa raskauksissa keräsin itselleni huomattavan suuren raskausvatsan, synnytykseen lähtiessä tilanne oli se, että neuvolakortin käyrästä loppui asteikko, sf-mitta heilui siis 40 cm yllä.

Kuitenkin painonnousu oli maltillista n. 10 kiloa kummassakin raskaudessa ja se jäi laitokselle. Tilalle jäi ryttyinen vatsa ja aivan liikaa löysää nahkaa. Alavatsaa kaunistava arpipeitto ei näy ulkopuoliselle, omaan onnekseni ihon, jossa arvet haalistuvat nopeasti.

Reidet repeilivät tiikerinraitaisiksi ja jäivät muhkuraisiksi.

Jo valmiiksi liian suuret rinnat kasvoivat molemmissa raskauksissa kuppikoon, ja ovat tippuneet vähintäänkin kokonsa verran alaspäin. Haaveissa olisi rintojen pienennys leikkaus joskus tulevaisuudessa.

Minun kompastuskiveni ovat olleet kotona vietetyt vauvavuodet. Rytmitön elämä, jääkaappi käden ulottuvilla, ahkerat mammakaffittelut tarjoiluineen ja ihan liian vähäinen liikunta. Siitä päästään ehkä ennalleen, jos vain motivaatio tavoitetaan.

Koskaan en kuitenkaan tule olemaan samanlainen, kuin 5 vuotta sitten, ennen ensimmäistä raskauttani. Tulen tästä hamaan loppuun olemaan pehmeämpi, irtonaisempi, äidillisempi.

Uskoakseni pystyn elämään sen kanssa!

Mun Reima!

Kesän aikana on nähty erilaisia paljastuksia Reiman tulevasta mallistosta, Väri-epä-suora-blogista bongasin haasteen kuvakollaasikilpailuun. Aikaa osallistua on 25.8 asti ja jos nyt innostuit ajatuksesta, niin multa voi pyytää osallistumisohjeita sähköpostiin!

Minä tartuin haasteeseen kuin nälkäinen hauki koukkuun! Pääsinpäs kurkistamaan mallistokuvia vähän tarkemmin! Olin lukenut uusista teknisistä, silti “tavallisen lastenvaatteen” näköisistä sisävaatteista, voisiko se olla totta?

Ja niin kovaa mä tykkäsin, etten saanut suosikkeja mahtumaan yhteen kollaasiin, enkä sen puoleen kahteenkaan.

Unisexit värit ja mallit olivat lisääntyneet mallistossa, vaatteiden käytettävyyteen oli panostettu, logo uusittu, malleja uudistettu, mutta silti pidetty mukana se perinteinen Reima. Toivottavasti näitä pääsee hypistelemään pian, sisävaatteiden lisäksi kiinnostaa nuo samettipintaiset? ulkoiluhousut!

Mutta pidemmittä puheitta, tässä mun suosikit!

Reima AW13

Urbaani kaupunkiseikkailu – Aamu ja Onni

Reima1

Reima2

 

Ja tänne ihan loppuun pikku sneakapeak… Arvatkaas mitä ostin itselleni!?

IMG_9640

Kaloja seinissä ja muuta mukavaa…

Anteeksi! Mä olen hylännyt blogini ihan täysin!?! Tai en sentään, viikkoon on vain mahtunut paljon tekemistä. Äiskä on kreisibailannut (blogi-sana, joka ei millään muotoa istu mun sanavarastoon, kaamea, ruma sana!), on vietetty aikaa perheen kesken, maalattu ja sisustettu leikkimökkiä, merkattu vaatteita, tutustuttu hoitoon ja ties mitä vielä!

Eilen, ihan extempore, poikettiin kirjastossa. Ei mitään ihmeellistä, me poiketaan siellä aika usein, oikeastaan se on mun lemppari “poikkeamispaikka” meidän kaupungissa. Niin mieluinen, että koska mulla oli kamera laukussa, päätin esitellä sitä taas hieman teillekin.

IMG_9692

Meidän kirjaston yleisilme on avara, trendikäs, rento. Jos ymmärtäisin arkkitehtuurista jotain, kertoisin miten hyvin tämä uusi kirjastomme istuu Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten kupeeseen, noudattelee jollain tapaa samaa tyyliä. Vaan en pahemmin ymmärrä!

Astu siis sisään keskeltä lasista seinää, istuta lapset ovenvierestä löytyviin rattaisiin tai anna tallustella ihmettelemässä!

Heti vasemmalla puolellasi on lehtienlukusali ja kahvio, oikealla puolella on vaihtuvia näyttelyitä ja kokoustilaja/juhlasali. Suoraan edestä löytyy varsinainen kirjasto alue.

ps. Vessat löytyvät aulasta ja lastenhoitohuone/vessa lastenosastolta.

IMG_9671

Meidän kirjastoon voi lähteä yksin, istuskelemaan kauniiseen maisemaan ja lukemaan kirjoja, tai kenties aulan lehtienlukutilaan selaamaan tuoreet lehdet ja hörppäämään samalla kupin kuumaa kahvia.

IMG_9669

Mutta meidän kirjastoon voi tulla myös lasten kanssa, tai vaikka mammatreffeille, kuten mekin usein tehdään. Lastenosastolla nimittäin riittää ihmeteltävää!

IMG_9666IMG_9667

Siellä voi istuutua “lukulaatikkoon” lueskelemaan, pelaamaan lautapelejä ja ihmettelemään seinissä juoksevia hiiriä tai siihen sukeltavia kaloja! On ruusutarhaa, lentäviä lokkeja, katossa käveleviä huopikkaita ja paljon muuta kummaa!

Ja hillitysti siellä voi myös vähän riehaantua, ihan vähän vain, perinteistä kirjasto käytöstä kunnioittaen kuitenkin!

IMG_9677IMG_9681

IMG_9685IMG_9687

blogiiin16

Ja koska kaikesta leikkimisestä tulee kova nälkä, on syytä piipahtaa kirjaston kahvioon keittolounaalle, lasten annos maksaa 4,5 €, aikuisten 6 € tarjolla on 2 keittovaihtoehtoa. Lisäksi valikoimista löytyy salaattilounas, ja suolaista ja makeaa leivonnaista.

IMG_9682

Nuorisolla on mukavat olot heilläkin, nuorten osastolle johtaa leppoisat lukurappuset.

IMG_9690

Nuorten osastolla lukulaatikot on vaihdettu ihanilla onkolailla, joissa voi lötkötellä kirjojen ja parhaan kaverin kanssa, ja löytyypä nuorten osastolta myös pelihuone, jossa voi fatboylla lötkötellen ottaa mittaa pleikkarinpeluussa.

IMG_9691

Lähtiessä tietenkin lainataan kirjat ihan itsenäisesti, lastenosastolla lasten korkuisesta lainausautomaatista… Ja jos kaikki aika meni leikkiessä, voi lainausautomaatin vierästä napata lainaan tuollaisen kirjakassin, johon kirjastotäti on valikoinut teemoittain mukavaa luettavaa ja katseltavaa.

IMG_9689

Ainakin nyt kesäaikaan törmäsimme kirjastossa lukuisiin turisteihin, moni lapsiperhe oli lähtenyt maakunnasta tutustumaan. Tulkaa vaan muutkin, mutta muistakaa käyttäytyä nätisti, me tykätään tuosta paikasta niin paljon, että halutaan sen pysyvän kunnossa ja yhtä leppoisena paikkana jatkossakin. <3

 

Minkälaisessa kirjastossa te käytte?

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mummolasta käsin

Mummolasta käsin tehtiin päiväreissu Vaasaan. Shoppailemaan tietenkin. Ja kyllähän siellä oli paljon ihania liikkeitä, kun kotikaupunkiin vertasi! Lähinnä tuli pyörähdettyä lapsiin suuntautuneissa putiikeissa. Henkkamaukat ja muut kotosaltakin löytyvät liikkeet tuli kierrettyä kaukaa!

Ei nyt ihan älyttömiä löytäjä tarttunut mukaan, tarpaat on tällä hetkellä melko vähäiset!
Paras löytö oli Po.Pin alesta farkut Aamulle, nuo Slim-malliset farkut istuu aika hyvin meidän typykälle ja ainakin vyötärön saa kurottua riittävän pieneksi, eikä se mene typerän näköiseksi.


Po.pin farkut alesta Aamulle ja kirpparilta Benettonin neule Onnille

Sangosta ja muista ostoksista lisää joskus myöhemmin, muu kuvaus rekvisiitta by mummola ;)

Huomisen mittaan palaillaan omaan kotoiseen arkeen, pääsen toivottavasti merkkaamaan lasten vaatteita lisää ja kuka tietää, jos posti olisi tuonut mukavia pakettejakin?


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Maja muuttaa mummolaan

Niinpä se koitti tämäkin päivä… Uriksen loma on ohi, tänään oli taas työaamu. Me paetaan lasten kanssa todellisuutta ja lähdetään pariksi päiväksi mummolaan <3

Mutta olen mä niin onnellinen, 3 viikkoa yhteistä lomaa oli niin luksusta, että en sellaisesta ollut osannut haaveillakaan! Näitä jatkossa lisää. Ei tehty kotijuttua, ei roikkuvia projekteja, ei otettu omaa aikaa, ei stressattu rytmeistä. Oltiin vaan, kelluttiin lomafiiliksissä koko perhe ja niinhän kuuluu tehdäkkin!

IMG_9259

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Veneessä ja muuten…

Käytiin tosiaan Tampereen suunnalla viettämässä vielä muutama lomapäivä.

Pidän hurjasti Tampereen alueesta, etenkin shoppailu mielessä! Ihania isoja kauppakeskuksia, pieniä putiikkeja ja valtavasti valikoimaa. Täällä maaseutu kaupungissa on niin kovin toisenlainen meno!

Tällä kertaa reissu ei kuitenkaan keskittynyt shoppailuun, vaan etusijalla oli sukulaiset.

IMG_9628IMG_9629IMG_9631IMG_9630

Aloitettiin reissu vierailemalla Uriksen tädin veneellä. Oli muuten hauskaa! Omat kokemukset veneistä sijoittuu kutakuinkin sinne soutuvene-kategoriaan ja oli hauska päästä tutustumaan tuollaisen hiukan isompaan veneeseen.

Ehdottomasti Uriksen kanssa joskus sitten isoina(?) halutaan vene, ei mitään kesämökkiä, ei matkailuautoa, vaan vene! Sitten joskus, kun elämä on siinä pisteessä, että päästään sinne veneelle kahdestaan, eli aikaisintaan kai vajaan 20 vuoden kuluttua.

Reimallakin (parkanossa) pysähdyttiin matkalla, mutta löydöt oli varsin maltilliset.

88139689165108814154743838

Onnille Reimatec Tuikku välikausihousut ja Spectri fleecetakki kummitytölle. Suunnitelmissa oli ostaa myös Leap-takki Aamulle, mutta niitä ei ollut tehtaanmyymälässä lainkaan. Ideaparkin Jesper Juniorissa niitä olisi ollut, mutta ei oikeaa kokoa. Toisaalta, tälle syksyä onkin jo takit ja saan aikaa pohtia ensi vuoden takki-housu-haalari asioita hieman tarkemmin!

Mitä olette nimittäin mieltä? Vieläkö 5-vuotias käyttää haalaria vai joko siirrytään 2-osaiseen pukuun? Vähän tuntuu jo nyt, että päälle valikoituu herkemmin takki ja housut setti.

Noissa Reiman housuissa on hyvät henkselit ja korkea vyötärö, joten selkä ei paljastu vauhdikkaammissakaan leikeissä! Ja onhan takki ja housut yhdistelmää helpompi muutella olosuhteiden mukaan!

Ja Reimalla oli muuten hyviä aleja liikkeessä, esim nuo vk-housut oli 40% alessa, kun verkkokaupassa ovat normihintaisina.

Ja ainakin alla olevisa kuoseista oli haalareina ja housu+takki yhdistelminä –50% ja paljon kokoja jäljellä!

881391281769488140169871668814014234654881402524470288140344197428814036254750pimg_78255_product

Ideapark jäi kutkuttelemaan mieleen, toivottavasti pian pääsen sinne ilman miestä ja lapsia :D Tällä kertaa käynti oli niin pikainen, että ehdin vain ihastelemaan houkuttelevien liikkeiden määrää.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pikapikaa!

Jälleen on reissusta kotiuduttu! Raporttia hieman tuonnempana.

Nyt keskitytään Uriksen viimeisiin vapaa päiviin, ennen töihin paluuta ja projektiin joka on odottanut jo tarpeettoman kauan!

IMG_9409

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Farmarit 2013

Kerittiin me sielläkin käydä, allekirjoittanut ihan kolmeen kertaan, Onni pariin otteeseen, Aamu ja Uris ihan vain kerran. Täytyihän sitä, kun lähellä asutaan ja liputkin tuli sponsoroituna.

IMG_9410

Heitettiin “keihästä”. (hattu ja paita H&M, Farkut Po.p, kengät marketista)

IMG_9413IMG_9414

Ihmeteltiin joidenkin vanhempien sisälukutaidottomuutta… Mutta mikäs siinä jos on lapsensa valmis uhraamaan…

IMG_9417

Ja patsasteltiin Wilhelm-makkaroina.

Tietääkseni olin ottanut enemmänkin kuvia, mutta eipä niitä kuitenkaan löydy.

Nähtiin siis hurjat määrät erilaisia maataloustyökoneita, lehmiä, lampaita, vuohia, possuja, hevosia jajajaja… Mutta jos sitä nyt oikeasti haluaa kotieläimiä tai traktoreita nähdä niin paremman vastineen rahoilleen saa, kun menee kotieläinpuistoon tai traktorimuseoon (tai miksei heti traktori kauppaan?). Ainakaan tällainen kaupunkilaistunut maalainen(=väliinputoaja) ei löytänyt messuilta “sitäjotakin”.  Kaikki oli liian tuttua ollakseen hämmästyttävää ja liian vierasta ollakseen ajankohtaista ja tarpeellista omassa elämässä.

Alan ammattilaisille ja ensikokemusten hakijoille sen sijaan varmasti mitä mainioin tapahtuma!

Niin ja pienille(ja vähän isommillekin), isoista koneista innostuneille miehille tietenkin!

Omalla kohdalla mielenkiintoisinta taisi olla TEMin ylijohtaja Esa Härmälän puheenvuoro uusiutuvista energiamuodoista.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lapsiperheen lomakohteita: Sokos hotel Caribia, Muumimaailma ja TallinkSilja -Baltic Princess

Tehtiin viime viikolla kunnollinen Turun visiitti, joka alkoi tutustumisella Turun Caribiaan.

Ennakko asenne paikkaan oli hyvä, saatiin meinaan ihan huippuhyvää asiakaspalvelua jo varausvaiheessa ja täytyy sanoa, että sama meno jatkui koko vierailun ajan. Hienoa, tänne tullaan uudestaankin!

Lapsille oli kivasti leikkipaikkoja, pelejä ja merivesi akvaario ihmeteltäväksi. Allas-alueella viihtyi koko perhe. Lasten altaassa oli leluja, roiskivia patsaita, liukumäki ja riittävästi tilaa. Suihkusta löytyi bumboja, altaissa oli sopivan lämmin vesi ja aikuiseenkin makuun löytyi liukumäkiä. Lisäksi saatiin ottaa altaille Onnille puhallettava vene, semmoinen about 50 cm pitkä lasten vene, jossa 1-v viihtyi mainiosti, eikä tarvinnut koko aikaa istuskella lasten altaassa tai kannatella toista sylissä.

Hotellista löytyi italialaistyyppinen ravintola Papa Angelo, Kotipizza ja Hesburger. Nälkää ei siis tarvinnut nähdä.

Hotellihuoneet oli jo hieman nuhjuiset, mutta menettelevät. Meillä huoneen hintaan sisältyi lisävuode Aamulle ja matkasänky Onnille ja onnistuttiin nukkumaan oikein hyvin.

Aamupalasta lähtee tsiljoonamiljoona ruusua turun suuntaan, oli meinaan juhlava! Nams… Ja saattaa olla, että piipahdin myös lasten aamupala pöydässä suklaaputouksen äärellä… Siis saattaa…

IMG_9437IMG_9446

Aamu testailee hotellisängyn jousitusta ja Onni löysi oman sopen huoneen kenkähyllystä.

Kahtena päivänä polskittiin Caribian lämpimissä vesissä ja suunnattiin sitten virkistyneenä kohti Muumimaailmaa. Ensimmäinen kerta meistä jokaiselle.

IMG_9453

Olisipa tosi kiva hehkuttaa paikkaa, mutta en hehkuta. Aamu viihtyi ja vakuutti tahtovansa pian uudestaan, muttamutta…

Reitit olivat esteettömiä, mutta rattaiden kanssa itse kohteisiin pääsy oli aikasta mahdotonta tai vähintäänkin hankalaa. Melkoinen tungos ei tietenkään helpottanut asiaa. Useimmat näyttivät ratkaisevan ongelman jättämällä vaunut parkkiin. Meillä niissä nukkui/istuskeli yks pikkukaveri, jota ei viitsinyt yksikseen jättää.

Ylättävintä oli se, että mm. ravintolojen ja kaupan ovilla oli vaunu kielto!

IMG_9536

Lykättiin kuitenkin rattaat ravintolan terassille ja nautittiin Muumimamman maittavasta kotiruuasta ja maittavaa se tosiaan olikin! Kehtaanko edes tunnustaa, että alla oleva rahtarin annos on minun!?

IMG_9538

Pisteet siitä, että tarjottimet ja kertsimukit oli muumikuoseissa <3

IMG_9483IMG_9517

Aamun suosikki paikka taisi olla muumilaiva merenhuiske, jossa oli hurjan pelottava putkiliukumäki!

IMG_9532IMG_9527

Haisulia ja mörköä pelättiin vain vähäsen, mutta Noita oli ehdottomasti kaikista kammottavin juttu! Enpä muista milloin olisin nähnyt Aamun yhtä kauhuissaan, onneksi ei mennyt yöuniin <3

IMG_9531

Rattaiden kanssa reissaavan kannattaa varmistaa, että jarrut toimii. On meinaan mäkistä maastoa.

Ehkäpä paikka olisi kivempi vähemmän ruuhkaiseen ajankohtaan. Kuulemma ennen juhannusta väkeä on vain nimeksi. Onnin kaltaisille taaperoille olisi saanut olla joku levähdyspaikka, jossa pienikin pääsee jaloittelemaan ja touhuamaan ja vessoja olisi saanut olla alueella laajemmin, sikäli paljon paikalla juoksenteli paljaspyllyistä pikkuväkeä :D Onneksi me säästyttiin pissavahingoilta tällä kertaa!

Muumimaailmasta suunnattiin Turun satamaan ja Baltic Princessin iltalähdölle. Tällä kertaa hinattiin oma matkasänky hyttiin ja yllätyttiin miten hyvin mahduttiin 9 neliön hyttiin matkasänkyinemme ja –rattainemme, puhumattakaan siitä matkatavaramäärästä!

Haettiin vähän iltapalaa taxfreestä ja Aamu ja Uris jäivät hieman tutustumaan laivaan, kun me Onnin kanssa suunnattiin jo yöpuulle.

IMG_9542

Paluumatkalla otettiin ilo irti laivan tarjonnasta. Paljon oli nähtävää ja koettavaa ja olipa itsellekin jännittävää kokea laiva risteily vanhemman näkökulmasta, hassusti tuli flashbackeja omasta lapsuudesta, on se jännä miten vähän maailma muuttuu kun on kyse lapsiperheen risteilystä.

IMG_9550

Lasten diskossa pantiin jalalla koreasti!

 

IMG_9552IMG_9567IMG_9573

Myy ja Muumipeikko viihdyttivät useaan otteeseen ja jakoivat lapsille muumiaiheisia yllätyspaketteja. Lisäksi ohjelmassa oli perhesuunnistusta, diskoa, jumppailua, kasvomaalausta ja varmasti jotain mitä en muista mainita!

 

IMG_9580IMG_9556

Onni jo kyllästyksissään söi varpaita, muttaa onneksi laivasta löytyi pienelle matkustajallekin sopivaa leikkitilaa!

Syötiin buffassa sekä aamiainen, että päivällinen ja onnistuttiin siinä ihan menestyksekkäästi, vaikka etukäteen jännitikin. Caribian herkkuaamiaisen jälkeen laivan meriaamiainen vaan oli ihan köyhä. Vaan vatsa täyttyi silti.

Turun suuntaan lähdetään ihan varmasti jatkossakin, Caribiaan tahdotaan uudestaan, Väskin seikkailusaari voisi olla hieman isompien lasten kanssa mukava paikka, samoin Jukupark, Turun linna kiinostaisi äiskää, Koiramäen kaupunkikierros olisi hauska myös ja tietenkin yleensä kaupunkiin tutustuminen. Turun suunnalla tuntuukin olevan paljon kaikenlaista kivaa perheille.

 

Tällä viikolla vuorossa on lomailua Tampereen ja Pälkäneen suunnalla, Mietteeni mun-blogista löytyi hyviä vinkkejä Pälkäneellä vierailijoille. Katsotaan riittääkö aika käydä tutustumassa, nämä reissut tapaa mennä sukuloidessa. Matkalla vähintäänkin Reima-stop Parkanossa  :D Huomasittehan, että alet oli kiihtyneet jopa –50% vauhtiin!