Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Lastenvaatekirppis Seinäjoella

Kiirettä on kuulkaas pitänyt ja valitettavasti siitä johtuen on blogikin jäänyt hunningolle. Parannusta en lähde ihan heti edes lupaamaan. Kirjoittelen sitten kun aikaa taas on.

Täällä on ahkeroitu töissä, niin omalla toimipisteellä kuin tienpäälläkin, treffailtu lähisukua ja aloitettu syksyn ensimmäinen flunssakierre. Aamu pääsi täksi päiväksi paapan hyvään hoitoon, kun Äiskällä ja Iskällä oli hankaluuksia järjestää töistä vapaata. Nostan oikeasti hattua ihmisille, jotka saa sovitettua työelämän ja lastenhoidon ilman lähisukua!

illat on mennyt lastenvaatteita hinnoitellessa, sillä Seinäjoella aukeaa huomenna uusi lastenvaatekirppis TIIPII, jonne minäkin varasin pöydän.

Sinne lähtee leluja kirjoja ja vaatteita merkkituotteista perus henkkamaukkaan.

Voin kirjoitella kokemuksia 2 viikon kuluttua, mielestäni on mukava saada puhtaasti muksujen tavaroihin erikoistunut kirppis, kunhan hinnat pysyy järkevinä.

Toivotaan yritykselle hieman enemmän menestystä, kuin edeltäjillensä.

3 kommenttia:

  1. Miltä se vaikuttia? Onko potentiaalia tulla ihan löytöjen paikaksi? :)

    VastaaPoista
  2. Voi harmi...just oltiin Pohjanmaalla viikonloppu, Seinäjoellakin, enkä huomannut missään tuon paikan mainosta. Täytyy varmaan varata pöytä vkolle 42 kun ollaan taas siellä koko viikko. Kerropas kokemuksia sitten..

    VastaaPoista
  3. Ensi vaikutelma oli ainakin hyvä, avajaispäivänä vain muutamassa pöydässä taisi olla tyhjää, vai oliko ollenkaan? Ei muista.

    Löytöjä tein, Me&I tassu pyllyt, autumbody ja kahdet miiikkarin velour pöksyt 5€/kpl ja Miikkarin tikasauto paita 2 €.

    Tuskin jatkossa ihan noissa hinnoissa ollaan, mutta myynnissä oli laadukasta vaatetta ja paljon merkkivaatteita.

    Kertoilen lisää myöhemmin :)

    VastaaPoista