Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

torstai 5. syyskuuta 2013

Pyykinpesuprosessi pissii…

Kotiäitinä ollessani koin hetkittäin meillä olevan liikaa vaatteita ja totta se varmasti osittain onkin, etenkin lasten vaatekaapissa. Tilanne ei kuitenkaan olekaan ihan niin paha ja akuutti, kuin silloin kuvittelin. Asia nyt vaan on niin, että kotona ollessani pesin pyykkiä 5-6 koneellista viikossa, lakanapyykki viikolla kerran tai kaksi enemmänkin.

Rutiini oli selvä, illalla pyykit ajastimen kanssa koneeseen, nuuka kun pesee yösähköllä., samalla viikkasin pyykit narulta pyykkikoriin. Aamulla korista viikatut pyykit kaappeihin omille paikoilleen ja yön aikana pyörineet pyykit narulle kuivumaan. Viikonloput oli usein pyykkivapaata vyöhykettä.

Töihin paluu osoitti prosessin pullonkaulat! Illalla onnistuu koneen täyttö, jopa viikkaus, mutta aamulla ei ehdi pyykkejä ripustella tai viedä kaappeihin.

Niinpä nyt kun pyykkiä pestään huomattavasti aiempaa harvemmin ja kun ne viikkaamattomina odottelee kaappiin pääsyä, ei meillä yllättäen olekaan liikaa vaatteita.

Eilen urakoin töistä tultuani useamman koneellisen viikkaamista odottanutta pyykkiä.

IMG_9928IMG_9929IMG_9930

 

Ei sillä, samoja pullonkauloja on pompsahtanut esiin ruoanlaitosta, kaupassa käynnistä, tiskikoneen käytöstä ja yleisen siisteyden ylläpidosta. Pyykit on vain näistä se miellyttävin ongelma.

Muuten täällä nuppi tutisee noitten lasten kanssa. Tappeluatappeluatappelua. Mihin näistä voi reklamoida? En todella tilannut tälläistä! Anoppi-ihana armahtaa ja päästään lauantaina Uriksen kanssa kahdestaan Tampereelle <3

Onneksi, muuten te voisitte pian lukea huuto.netistä varsin epäeettistä myynti-ilmoitusta!

3 kommenttia:

  1. Tunnin päästä Sjoella, eka liikennepuistoon. Laitatko säpoa jos aikataulut sopii... Tälläinen yhtäkkinen ajatus... Eli 12.30-> sjoella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt mä vasta LUIN sun postauksen. :D ihanaa Tamperetta! Toivottavasti rentoudutte. :)

      Poista
    2. Voi!!! Tampere oli kyllä ihana <3
      Mutta olispa ollut hauska käydä vähän puistoilemssa!

      Poista