Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Työmatkaajan päiväkirja osa 1: Huone 334

Pahoittelut mystisestä ulkoasusta, työreissut on tälläisiä :( 

 Kun minulta 2 vuotta sitten työpaikkahaastettelussa kysyttiin valmiutta muutamaan työmatkaan vuodessa, en todellakaan odottanut sen pitävän sisällään ihan tätä. 
Mielessä oli jotain huomattavasti eksoottisempaa, ehkä pikku luxusta, leppoisia hotellissa vietettyjä iltoja, tuliaisia lentokentiltä jne... Ihan ei ehkä haaveet kohdanneet todellisuutta. 

 Jälleen kurvasin autovuokraamon pihaan, tällä kertaa minulle oli varattu Seat Exeo, sedan, ennestään tuttu vuokra-auto, jolla matkanteko on vaivatonta.

Siirtelen useamman kymmenen kiloa tavaraa autosta toiseen ja vielä viimeisenä lasten turvaistuimet. Uriksella on töissä tärkeitä vieraita, joten nakkaan lapset anoppilaan, samalla tulen itse ruokituksi ja ehdinpä oven raossa kohdata siipankin. Ei hullumpaa! 

 Ensimmäinen tunti kuluu ihan leppoisasti, mutta seuran puutteessa soittelen pikkusiskolle ja kyselen kuulumisia. En osaa päättää onko mukavempi olla reissussa yksin vai seurassa. Hämeenkyrössä kyllästyn, pysähdyn s-marketiin, ostan naposteltavaa ja alekorista pari Juha Tapion cd:tä matkaseuraksi.



 Kuunneltuani ekan levyn kertaalleen läpi, soitan seuraavalle siskolle, sitten äidille. Jossain vaiheessa mietin pikku paussia, mutta vilkaisu kelloon saa painamaan kaasua. Pääsisi edes jotakuinkin ajoissa hotellille. 
Työnantajan linjauksen mukaan matka-aikaa ei lasketa ylityöksi, vaikka matkat tehdään normaalin työpäivän päälle. En edes jaksa alleviivata miten erimieltä olen. Väsyttää. 

Kuten aina samaisella välillä, epätoivo alkaa iskeä, olenkohan sittenkin päätynyt vieraalle tielle? Olenkohan ikinä perillä? Olen kyllä, vanha ja väsähtänyt hotelli odottaa tutulla paikalla ja toivottaa tervetulleeksi. Auton trippimittari näyttää 316 km. 



 Respasta minulle annetaan avain huoneeseen 334, viimeksi majailin kerrosta alempana, hiljan remontoidussa viihtyisässä huoneessa. Tämän kertainen huone edustaa jotain edesmennyttä aikakautta. Suihkunlattia on möhnäinen.



 Olen varannut pientä nakerrettavaa huoneeseen ja luettavaa myös, kerrankin aamulla ei ole kiire, riittää, että olen aamupalalla 7 jälkeen, normaalisti pyydän aikaista aamupalaa 05:00, hotellin ansioksi on luettava, että aikaisesta ajankohdasta huolimatta aamupala on aina ollut ensiluokkainen.

Nettiyhteys ei meinaa ottaa toimiakseen, alan olla jo valmis ottamaan kiukkuisen puhelun respaan, kun 3 kerta tuottaa vihdoin tuloksen. Työkoneen selain ei vain ole ihan ajantasainen. Blogger ei toimi kunnolla, teksi on kirjoitettava html alustalla. 

 Ihan vähän meinaa iskeä koti-ikävä ja vähintäänkin ärtymys näihin turhauttaviin reissuihin, huomenna pääsen toivottavasti ajoissa paluumatkalle, pysähtyisikö Idea-parkissa vai jossain muualla?

 Ei tämä onneksi aina ole näin ankeaa, parhaimmillaan, hyvässä seurassa, reissu saattaa olla oikein antoisa ja jopa rentouttava. Ja onhan luvassa niitä eksoottisempiakin reissuja, täytyy ihan laittaa passista hakemus ;)

3 kommenttia:

  1. Muokkailen tekstin luettavaan muotoon ja lisäilen kuvat tekstiin kunhan kotiudun. Mahtaakohan tässä työkoneessa olla joku blogger-suodatin :/

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa realistiselta!
    En ole tehnyt montaa työmatkaa elämässäni, mutta päässäni niistä on kovasti romanttisempi ja rennompi, kuin todellisuus.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista