Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kuvatuksia

Selfieiden julkaisua täällä blogissa olen vältellyt hyvinkin pitkälle, mutta entäpä belfie? Naureskelin hetken, kun luin viikolla iltalehden otsikkoa “uudesta selfiestä”, siis belfiestä.

Mutta hei piti testata, sopivasti päivän teemana kun oli peppu-/reisilihastreeniä! Here it comes:

IMG_0251[1]

Työtä piisaa!

Mutta kuvatukset pyörii mielessä muutenkin, olen n. 4 kg päässä asettamastani laihdutus tavoitteesta ja luvannut itselleni palkkioksi tatuoinnin. Tatuoidussa mielessä olen ihan blanco. Ajatukset omasta kuvasta ovat pyörineet mielessä vuosia ja nälkä on kasvanut syödessä.

Ihan pienestä sievästä niskaan tai sääreen sijoitetusta kuvasta olen pikkuhiljaa hiipinyt olkapäältä decolteelle kipuavaan kukkakuvioon. Viime päivinä olen tosin testannut kaikenlaisia ideoita koko selän peittävästä hevosesta pieneen tähti rivistöön.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa!?

tatskat

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kiireisen viikon päätös...

Thank God it's Friday! Koko viikko on ollut jotenkin sekava, olen tainnut sinkoilla päättömän kanan tavoin paikasta toiseen. Tänään livahdin töistä hieman aikaisemmin ja kävin kaappaamassa matkalla läjän uusia kesä vaatteita. Sehän on ihan ovella!? Tulevat muuten tarpeeseen, kaikki viime kesän housut on liian isoja! Nyt lapset istuu kiltisti (!) sohvalla katsomassa perjantai leffaa ja minä nökötän nojatuolissa kirja, ja kännykkä, kädessä. Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

I have been training!

 

Pitkälti Buzzadorin houkuttelemana saavuin postailemaan teille ja päivittelemään MeiränMajan kuulumisia!

Ihan hienoista hienoin vuosi neljännes ei ole takana, lapset on sairastelleet paljon, perus virus- ja bakteeritauteja, kirjo on kattava!

Kodin elektroniikka on hajoillut autosta televisioon, tällä hetkellä ostoslistalla on uusi astianpesukone.

Mutta mitäs pienistä! Sen sijaan ensimmäiseen vuosineljännekseen mahtuu jotain tosi upeetakin! Sain itseäni vihdoin ja viimein niskasta kiinni, tein ruokavalio remontin ja aloitin kuntokuurin. Liityin tammikuussa FitFarmin nettivalmennusryhmään, ensin superdieettiin, sitten superdieetti extraan ja huomenna starttaa endurance. Takana on siis 13 viikkoa tavoitteellista laihdutusta ja kunnonkohotusta, edessä ainakin 10 viikkoa samankaltaista puuhaa.

Tavoitteita on saavutettu, vaatekoko 44 on vaihtunut kokoon 40, kiloja on tippunut yhteenä 17 ja lihasta tullut roppakaupalla tilalle. Henkilökohtaiseen tavoitteeseeni on matkaa 6 kiloa, toivoisin olevani finaalissa toukokuun loppuun mennessä. Aika hurjaa sinänsä, että alunperin asetin tavoitteeksi olla 23 kg kevyempi 2015 toukokuun lopussa, nyt näyttää siltä, että tulos saavutetaan vuotta lyhyemmässä ajassa!

 

IMG_0245[1]

Internetissä surffailun sijaan, illat on menneet lenkkeilyssä ja punttien nostelussa. Työssä käyvänä kahden pienen lapsen äitinä en ole onnistunut repimään vapaata aikaa kuntosalilla käymiseen, mutta onneksi valmennusohjelmissa on ollut mukana myös hyvät kotitreenaus ohjeet.

Yksi iso muutos oli työpaikkaruokalan vaihtaminen eväskassiin. Ikäväkseni jouduin nimittäin toteamaan, että parhaalla soveltamisellakaan ei lounaslinjaston ruokavaihtoehdot muokkaantuneet dieettiin sopiviksi. Olen ollut tiukka, monen mielestä naurettavankin neuroottinen, ruokavalioni suhteen, mutta ehkä siitä on ollut hyötynsä.

Yksi hyvä välipala vaihtoehto on olleet proteiinipatukat. Niitä ei tarvi säilyttää kylmässä ja ne kulkevat kätevästi mukana missä tahansa. Niitä on helppo jemmata vaikka pukukaappiin. Ainut ongelma on, että ne on ihan helkutin pahan makuisia!

Buzzadorin kautta tuli kuitenkin tarjous tutustua Teho Sport patukoihin, täysin uusi tuttavuus minulle, joka olin maistellut lähinnä Fastin ja Naturdietin pötköjä.

Yllätyksekseni ainakin tämä Tehon suklaan makuinen proteiinipatukka on ihan syötävän makuinen, Ei läheskään niin kuiva kuin kilpailijansa ja oikeasti ihan suklaan (joskin halvan sellaisen) makuinen.

Jos näitä vertaa esimerkiksi Fastin Naturally High Protein- patukoihin, on näissä hieman enemmän rasvaa, ja toisaalta hieman vähemmän hiilihydraatteja. Sokereita on kuitenkin Tehon patukoissa kirkkaasti vähemmän, mikä on loistojuttu!

IMG_0246[1]

Kannattaa käydä TehoSportin sivuilla tutustumassa valikoimaan, heiltä löytyy monipuolisesti tuotteita urheilu- ja palautusjuomiksi ja patukoita energia ja proteiini lataukseen. Itse aion seuraavaksi tehdä tuttavuutta maitopohjaisiin palautusjuomiin.

TehoSportin takanahan on muuten meille kaikille tuttu Olvi, itsellä ison firman nimi taustalla herättää tiettyä luotettavuuden tuntua.

 

Ja jos jollekulle on buzzadorina toimiminen uusi juttu, niin mainittakoon vielä, että toimiessani buzzadorina saan testattavakseni erilaisia tuotteita tai palveluita, joista kerron käyttökokemuksia ystävilleni tai sosiaalisessa mediassa, näitäkin patukoita olen roudannut saman henkisille työkavereille maisteltavaksi. Buzzadoriksi voi ryhtyä kuka tahansa ja kampanjoihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

 

Näin tällä erää. Saattaapa olla, että palailen kirjoittelemaan lisää näistä kuntoilu jutuista lähi aikoina.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Alehaalarit

Tulihan ne pakkaset sentään ja hyvä niin, on meinaan toppavaatteet hankittuna jo ensi talvellekin, joten olisi kiva jos tämän vuotisiakin ehtisi käyttää.

Tilasin tosiaan välipäivinä Reiman alesta molemmille lapsille haalarit seuraavalle talvelle, aleprosentti Reimashopissa oli 30%, mutta lisäalekoodilla lähti vielä 10% loppusummasta ja postikuluthan tuli jo ostosten loppusumman myötä ilmaiseksi.

Onnin Marty: (Kuvattava oli “hivenen” rauhaton)

IMG_0074[1]Marty

 

  • Kaikki saumat teipattu (ei koske vyötärö- ja kaulussaumoja)
  • Vetoketjutasku haalareiden etupuolella
  • Heijastavat yksityiskohdat
  • Lämmike takamuksessa
  • Irrotettava huppu
  • Kestävät, helposti irrotettavat jalkalenkit
  • Vesipylväs 10,000
  • Kulutuksen kesto 35,000

Onnille koko 92, vaikuttaa sopivan reilulta just nyt. Selvästi kuitenkin huomaa Reiman mitoituksen pienentyneen, kun vertaa viime talven malliin koossa 86:

IMG_0078[1]IMG_0079[1]

Leveämmän mallin ansiosta näyttää, että 86 kokoisessa olisi jopa pidemmät hiat, tosiasiassa hihan pituus on suunnilleen sama.

Käytössähän Onnilla on 80 cm oval, saa nähdä tuleeko tuo 86 cm Kirjo ollenkaan käyttöön.

Aamun Tilde: (Toinen kuvattava ei ollut yhtään sen yhteistyökykyisempi)

IMG_0075[1]Tilde

  • Tärkeimmät saumat teipattu
  • Kaksi vetoketjutaskua
  • Irrotettava huppu
  • Heijastavat yksityiskohdat
  • Vesipylväs 5,000
  • Kulutuksen kesto 30,000

Tässä oli enemmän kokoeroa edellisvuotiseen 104 cm malliin.

IMG_0077[1]IMG_0076[1]

Aamulle päätin jo viime talvena ostaa toppahaalariksi hieman matalamman vesipilarin haalarin, kun harvoin talvella ihan niin märissä oloissa ryvetään.  Hinnassa on kuitenkin melkoinen ero! Kurakeleillä on kumminkin niin lämmin, että vk-haalari+villahaalari yhdistelmällä pärjää mainiosti ja onhan tuo 5,000 jo vedenpitävä sekin, joten sulava vesi tuskin menee läpi.

Molemmat haalarit vaikuttaa nappiostoksilta, värit on ainakin aivan ihastuttavat!!!

Asusteiden kyttäilyn jätän vähän paremmille aleprosenteille, ainakaan vielä ei  verkkokaupassa ollut asusteista alea.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Eemeliä ja Iidaa katsomassa

Jep, olen palannut!
Tauko bloggailusta teki hyvää, syksyn aikana ei olisi millään riittänyt aikaa ja jaksamista täällä notkumiselle, tämä kun on niin koukuttavaa puuhaa, että helposti ollaan mukana joko täysillä tai ei ollenkaan.
En välttämättä lupaa, että aikaa liikenisi jatkossakaan. Mutta ehkä postaus silloin toinen tällöin. Ehdottomasti ei päivittäin, todennäköisesti ei edes viikottain, mutta silloin tällöin jotain.
Tänään olin Aamun kanssa elokuvissa ja olihan meillä hauskaa ohjelmassa oli poppareita, muumilimsaa ja Eemeli ja Iida- elokuva.
EemeliJaIida_juliste
Suosittelen lämpimästi, meidän melkein 5-vee kikatteli Eemelin metkuille koko 1h 15 min mittaisen filmin ajan, eikä omassakaan viihtymisessä ollut moittimista. Ihanaa vaihtelua disney-elokuville ja 3d-animaatioille.
Sellaista tänään. Katsotaan, milloin seuraava inspis iskee…

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kiitos ja näkemiin

 

Kiitos kaikille, jotka vietitte kanssani kotiäiti-vuotta. Tässä kävi juuri kuten pelkäsinkin ja töihin paluun myötä, työt, perhe ja harrastukset vievät ajan niin tehokkaasti, etten ehdi blogia päivittämään.

Kun reilu vuosi sitten aloitin blogin kirjoittamisen, olin hyvin epäileväinen. Kuka sitä lukisi? Mistä kirjoittaisin? Lukijoita löytyi kuitenkin yllättävänkin paljon, 26 ihmisen lukijapaneeli on 10 kertaa enemmän kuin koskaan odotin, kirjoitettavaakin olisi jonoksi asti, kunhan vaan löytyisi kirjoitusaikaa.

Tulen jatkossakin lueskelemaan säänöllisesti teidän muiden blogeja, kommentoimaankin ajan salliessa, oma blogini kuitenkin hiljenee.

Syksyn kulusta kerrottakoon kuitenkin sen verran, että hoidossa sujuu ihan mukavasti, hieman erimielisyyksiä tietyistä toimintatavoista, mutta toivottavasti niistäkin päästään eteenpäin.

Töissä pahin stressi ja kiire on takanapäin, uutta vaihetta odotellessa. Itse palasin viime viikolla hevosen selkään muutaman vuoden tauon jälkeen ja tarkoitus on elvyttää vanha harrastus henkiin ainakin jollakin tasolla ja tahdilla.

Katsotaan uudelleen, jos jossakin elämänvaiheessa tulisi uusi tilaisuus bloggaamiselle, olen kuitenkin niin kaikki tai ei mitään-tyyppinen ihminen, että pari kertaa viikossa postailu tahtiin en ryhdy.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille, kiitos, kun olette olleet mukana!

 

syssy 011

perjantai 27. syyskuuta 2013

Viktorian riisiä

Viktorian riisille löytyy jos jonkinlaista ohjetta, toisessa on liivatetta, toisessa mantelirouhetta. Yksiselitteisemmillään se taitaa olla kermaa ja riisipuuroa maustettuna vaniljalla ja sitruunalla, kylkiäisenä mansikoita.

Koska meiltä jääkaapista löytyi sattumalta valmista riisipuuroa ja koska vähän teki mieli mansikoita, niin tekaisimpa pikaisen viktorian riisin iltapalaksi. Ohje iloksenne!

IMG_9968[1]

 

2,5 dl Vispikermaa

1 dl Valion vanilla kastiketta (tai vastaavaa ja paljonko kaapista nyt löytyy)

600 g Riisipuuroa

½ dl Sokeria

1 rkl MacKay´s Lime Curd-limettitahnaa

 

Kaveriksi:

5 dl kotimaisia mansikoita

(murskattuja mintun lehtiä, jos mahdollista)

Kerma siis vatkattiin ja lisättiin loput ainekset ja sitten herkuteltiin mansikoiden kera. Tuoreita mintun lehtiä ei todellakaan löytynyt ja niitä olisin ihan oikeasti kaivannut raikastamaan makua. Hyvää oli silti.

Riisipuuron ohjeen voitte vapaasti googletella tai käyttää jonkun muun keittämää puuroa, kuten minäkin tein.

IMG_9970[1]

Itse olen aika pitkälti fiilis kokkaaja, keitoksiin ja leivonnaisiin sujahtaa näppituntumalla sitä mitä kaapista sattuu löytymään. Reseptien kirjoittaminen ja reseptien lukeminen tuntuu liiaksi työltä…

Leppoisaa viikonloppua!