Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

kaloja korvistakin?

Kellä tulee jo pikkukalat korvistakin ulos? Taisi jokainen minun seuraavani bloggaaja äiti ilmoittautua buzzaamaan kyseistä tuotetta!

En kuitenkaan ole mistään blogista saanut kannanottoa itseäni askarruttaneeseen asiaan. Oli siis pakko kokeilla.

Voiko pikkukaloja antaa vauvalle?

Nähdäkseni mikään ei varsinaisesti estä, annostus on sopiva, ainesosaluettelo ok, voisiko kaapin päälle unohtuneet, pölyttyneet d-tipat heittää menemään?

 

ruutu1

ruutu2

ruutu3

ruutu4

 

Ainakin Onni, hampaaton, 8,5kk nielaisi kalan vaivatta. Maku ei ollut mieleinen, mutta puuroon piilotettuna livahti masuun.

Kiitokset Buzzadorille ja Möllerille, meille tämä oli mieluisa kampanja!

Ja buzzadoriksihan voi ryhtyä kuka tahansa, buzzaajat pääsevät testaamaan erilaisia tuotteita, jakamaan näytteitä ystävilleen ja kertomaan kasvotusten ja sosiaalisen median kautta käyttökokemuksistaan. Näytteet ovat joko ilmaisia tai arvokkaampien testilaitteiden kohdalla laitteen voi lunastaa edullisesti itselleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti