Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Silverjunglea ja väsymystä (ja pari alevinkkiä)

 

Onni ei malttanut tänään millään mennä aamupäikkäreille. Ja arvaahan sen mitä siitä seurasi!

IMG_7668[1]

Päällä poitsulla on Nextin body ja Silverjunglen tosi söpöt henkselihousut. Onnin housut on kokoa 74/80 ja ne on muuten kokoa 74 käyttävällä todella naftit, pitänee siis paikkansa, että SJ:n vaatteet on pienehköä mitoitusta. Pähkäilin vähän vaihtoakin, mutta kaksoiskoko 86/92 oli kuitenkin niin jättimäinen, että olisi ollut Onnille sopiva vasta vuoden kuluttua.

Nämä menee tosi kivasti polvihousuina kesällä, joten sikäli koko taitaa mennä loppupeleissä ihan nappiin.

IMG_7669[1]

Housuja on käytetty jo tosi paljon, eikä ne ole pesuissa muuttuneet miksikään. Ainakin nämä siis on laadukkaat. Samassa tilauksessa meille kotiutui sukkiksia, joista ei vielä hirveästi ole käyttökokemuksia jaettavaksi.

Aamulle odotellaan vielä yhtä hametta.

IMG_9262

Toimitus tämän kuun lopussa. Mielestäni lähes 2 kk toimitusaika on sietämättömän pitkä ja jos olisin tilaushetkellä ollut asiasta tietoinen olisi hame jäänyt tilaamatta. Oli se kuitenkin aika ihana, joten odotellaan nyt… Kunhan vaan pian tulee!

Ja ALEja tosiaan.

Me&I webshopin naistenvaatteista –20%

Niiloilossa hitsin hyviä synttäritarjouksia (mm. välikausivaatteita t2h, Molo, Racoon ja Phister&Philina)

3 kommenttia: