Pehmeämpi minä–A Beautiful Body-haaste

Minttu, blogissa Mami Go Go, oli hurjan rohkea ja heitti ilmoille haasteen. A Beutiful Body- project hengessä toteutettava haaste rohkaisee synnyttäneitä naisia paljastamaan raskauksien muuttaman vartalonsa ja kertomaan oman tarinansa.

Yllätyin miten moni, mielestäni hyvin kaunisvartaloinen, blogisti häpeili omaa vartaloaan. Liikaa kurveja, riipputissit, poikatissit,törröttävät luut, roikkomaha, pömppömaha, arvet jnejne.

Mistä se oikein kumpuaa? Kaikki tuo häpeä omaa kehoamme kohtaan, miksi tahdomme niin kiihkeästi sopeutua johonkin muottiin.

Olen itse kokenut itseni erilaiseksi, isommaksi ja runsaammaksi, niin kauan kuin muistan. Ala-asteella sain kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen, jolle kasvoi rinnat, Yläasteella luulin olevani lihava, vielä viime viikonloppuna, lähtiessäni ystävien kanssa illanviettoon, murehdin olevani monta vaatekokoa suurempi kuin he, mutta oliko sillä vaikutusta illan lopputulokseen? EI!

Yritetään oppia tästä haasteesta! Kasvatetaan itsellemme paksumpi nahka ja hyväksytään itsemme juuri sen muotoisina kuin olemme!

Tässä tulee minun tarinani siitä, miten 2 pientä lasta pehmensi kehoani.

Molemmissa raskauksissa keräsin itselleni huomattavan suuren raskausvatsan, synnytykseen lähtiessä tilanne oli se, että neuvolakortin käyrästä loppui asteikko, sf-mitta heilui siis 40 cm yllä.

Kuitenkin painonnousu oli maltillista n. 10 kiloa kummassakin raskaudessa ja se jäi laitokselle. Tilalle jäi ryttyinen vatsa ja aivan liikaa löysää nahkaa. Alavatsaa kaunistava arpipeitto ei näy ulkopuoliselle, omaan onnekseni ihon, jossa arvet haalistuvat nopeasti.

Reidet repeilivät tiikerinraitaisiksi ja jäivät muhkuraisiksi.

Jo valmiiksi liian suuret rinnat kasvoivat molemmissa raskauksissa kuppikoon, ja ovat tippuneet vähintäänkin kokonsa verran alaspäin. Haaveissa olisi rintojen pienennys leikkaus joskus tulevaisuudessa.

Minun kompastuskiveni ovat olleet kotona vietetyt vauvavuodet. Rytmitön elämä, jääkaappi käden ulottuvilla, ahkerat mammakaffittelut tarjoiluineen ja ihan liian vähäinen liikunta. Siitä päästään ehkä ennalleen, jos vain motivaatio tavoitetaan.

Koskaan en kuitenkaan tule olemaan samanlainen, kuin 5 vuotta sitten, ennen ensimmäistä raskauttani. Tulen tästä hamaan loppuun olemaan pehmeämpi, irtonaisempi, äidillisempi.

Uskoakseni pystyn elämään sen kanssa!