Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kohta sataa!

Kesä ja auringonpaiste on ihanaa ja ihanista säistä on nautittu sydämen kyllyydestä täälläkin. Aamullakin saimme kummitytön isoveljineen kylään ja piipahdimme läheisessä leikkipuistossa. Aamusta asti on myös tuullut lupaavasti ja iltapäivän mittaan taivaskin pimeni, kohta sataa! 
Vaikka auringon lämpö onkin ihanaa niin raikastava kesäsade tulee ihan oikeaan hetkeen. Toivottavasti se ei vaan jää asumaan, ihan pikainen visiitti riittää kiitos!

IMG_8347IMG_8356
IMG_8359
IMG_8364
Eilen Onnikin päästettiin nurmikolle konttimaan, ihan pieneksi hetkeksi. Varsinaisestihan Onni ei vieläkään konti, mitä nyt lyhyitä pätkiä silloin tällöin, ryömimällä edetään sitäkin tehokkaammin.

On hassua huomata miten erilaisia lapset voivatkaan olla jo alle vuoden ikäisinä. Aamu oli aikoinaan leikeissänsä hyvin varovainen, kiltti ja itsekseen puuhasteleva vauva. Onni taas on rämäpää, tällä hetkellä kiipeilee = putoilee joka paikassa, löytää tiensä pahan tekoon ja viis välittää kielloista. Toisaalta Onni on ollut helppo nukutettava, kun Aamun nukuttaminen vaatii vieläkin melkoista määrätietoisuutta. Aamu on aamu-uninen iltavirkku ja Onnin mielestä aikainen poitsu madon nappaa tjm, nyt kesällä herätys tulee usein jo ennen kuutta.

On ne vaan aarteita kumpainenkin!

Ja tätä kirjoitellessa ne sade pilvetkin karkasivat jonnekin, satamatta tietenkin. Saas nähdä kauanko joudutaan vettä odottelemaan?

4 kommenttia:

  1. Täällä on sen sijaan satanut koko päivän! Välikausi palasi sittenkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne ei tullut sitten sadetta ollenkaan. Meidän viimeisetkin välikausivaatteet roikkuu narulla kuivumassa, enää ei sovi niin kurjia kelejä tulla!

      Poista
  2. Meilläkin arvotaan sataako vai ei. :)
    Meidän kuopuksesta on tullut aivan mahdoton ulkoilija! Siellä se painaa menemään. Ei muuten myöskään konti kuin pätkiä. Ryömii tai sitten pitäisi kävelyttää.
    Ihanat kesäkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa livahdettais oven raosta aina tilaisuuden tullessa. Hankittiinkin terassin oveen portti, että uskaltaa ovea pitää auki :)

      Poista