Viikko alkaa kääntyä voitoksi, Uraputki-isä lähti viikon viimeiseen iltavuoroon. Tosin sillä kyllä on vielä 1 aamuvuoro ja 1 yövuoro tälle viikkoa. Huoh. Miten ihmeessä se jaksaa?
Yleensä Uris (=uraputki-isä) tekee vain aamuvuoroa, mutta on nyt 1½ viikon ajan tuurannut jotain lomalaista ja mun päivät on mennyt ihan sekaisin!
Olen opettanut itseni siihen, että hoitelen täälä päivän aikana pyykit, ulkoilut, siivot ja suurimman osan tiskeistä. Lounaaksi on syöty eilisen jämiä ja illallinen tehään sitten, kun Uris kotiintuu. Sitten illasta on aikaa tehdä sitä kaikkea muuta. Vaikka istua ja bloggailla, jos ei nyt muuta keksi. Tai sitten järkevämmin lähteä vaikka porukalla leikkimään pimeäpiiloa.
Rutiinit on niin ihanan rakkaita. Tekevät elämästä turvallista. Ja oikeesti. Jos en minä tee asioita rutiinin/aikataulun mukaan, niin huomaan illalla, etten saanut päivällä mitään aikaan.
Syytän aina Aamua ja Urista itsensä unohtamisesta,mutta oikeasti en ole yhtään pekkaa parempi!
Niinpä ajastan pyykkikoneen illalla.
Aamu alkaa lasten heräämisellä/herättämisellä ja pukemisella, tiskikoneen tyhjäys ja sitten aamupala, seuraavaksi viikkaan kuivat pyykit ja ripustan uudet.
Petaan sängyn ja siivoan pöydän aamupalan jäljiltä (Aamu lopettaa oman aamiaisensa tässä vaiheessa)
Loppu päivä noudattaa sitten jo vähemmän orjallista kaavaa. Päivästä riippuen. Tietyt asiat on kuitenkin pidettävä kohdillaan. Astiat on siivottava pöydästä heti ruuan jälkeen, muuten ne on siinä seuraavaan ruokaan asti. Ruoka-ajoille on oltava takarajat, muuten syödään päivällistä iltapalalla.
Kuvissa, jotka eivät mitenkään sopineet tekstiin, Aamu leikkii mummolassa. Sinne aiotaan ehtiä tulevana viikonloppuna.
Me ei nimittäin ole oltu siellä kuukauteen! Apua! Se on muuten pitkä aika meille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti