Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

torstai 23. toukokuuta 2013

Kukkaispostausta ja arvontaa!


Mä olin tänään niin kukkaisella tuulella (ihan varmaan!), että kuvailin niitä teidänkin iloksi.
IMG_8376IMG_8377IMG_8381

Tosiasiassa oltiin aamulla neuvolassa ja lääkäri oli 50 min myöhässä, jonottelin itse puolen päivää paikallisen tk:n ajanvaraukseen ja lisäksi sain kuulla, että Aamun puheterapia jonon pituus on tosiaan se 1,5 vuotta ja mitään etukäteisohjeita tai kotiharjoitteita ei anneta.

Kukkia tarvittiin siis ihan terapiaksi! Hienosti muuten selvisin osoittamatta närkästymistä kenellekkään, vaikka jossain vaiheessa kiukutti jo toden teolla.

IMG_8383
IMG_8392

Kukkia tulvahti myös keittiöön, lasimaljaan pelastettiin uimaan Karjalan neidosta tipahtaneet ihanat kukat, mutta hieman kestävemmät kukkaset kotiutuivat Tampereelta.
 Siellä Kehräsaaressa on pieni myymälä Ateljeekadun osuuskunta. Osuuskuntaan kuuluu useita käsi- ja taideteollisuuden tekijöitä, minun sydämeni on valloittaaneet Pisama-designin hellyttävät pöllöt ja Nunnun ihanat värit. Nunnun tuotteita on tainnut vilahtaa ennenkin blogissa

Ja Nunnun tuotteita kotiutui nytkin. Kukkaisia keittiöpyyhkeitä, tiskiräteissä kukkia ja mun lemppari kuosia, metsää!

IMG_8389IMG_8390

Kukkafiiliksessä kahvikin maistui kukka-aiheisesta Oliivi-mukista!

IMG_8393

Ja hyvän fiiliksen jakamiseksi laitan kukkasia arvottavaksi teidän kesken!

IMG_8391

Palkintona siis Nunnun kukkakuosinen tiskirätti ja yllätyspussi kukan siemeniä!

1. arpa kommentista, anonyymit laittaa s.posti osoitteen!
2. arpa lukijalle
3. arpa jos linkkaat arvonnan blogissasi (linkit kommenttiin)
Arvonta päättyy 1.6.2013 klo 23.59 Tasapuolisesti onnea matkaan!

10 kommenttia:

  1. Kahdella mukana.

    Mä voin vinkata noita puheterapiajuttuja - karun kuuloinen jono, ja tunnen taas meidät tosi onnekkaaksi kun odotus oli vain reilu kuukauden. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karun kuuloinen on, kaupungin päättäjillä olisi taas peiliin katsomista, mutta eihän täällä lapsiin panosteta, päinvastoin, lapsiperheiltä on hyvä nipistää vielä vähän!

      Meillä puuttuu Aamulta K-kirjain kokonaan, korvaantuu T:llä. Kissa on Tissa ja Kukka on Tutta jne... Lisäksi jotkin konsonantti parit on ongelmallisia, Yhdistelmät ts ja ps = ss ja saadaan hämmentäviä tilanteita yhteyksissä pitsa,kutsu ja tupsu...

      Poista
  2. Kahdella mukana! Ja sympatiat. Siis 1,5 VUOTTA?!mur.

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! Mennyt ihan ohi multa tämä...

    Hirveä jono puheterapiaan! 1,5 -vuotta kuulostaa pienen lapsen elämässä toooosi pitkältä odotukselta.

    VastaaPoista
  4. Käsittämättömät odotusajat, huh sentään. Toivottavasti löytyy jokin nopeampi ratkaisu.

    Nunnun tuotteet ovat ihania, olen siis mieluusti mukana arvonnassa yhdellä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tämmöiset jonotusajat on jo asia josta saa ärsyyntymistä näyttää!
    Arvonnassa olisin yhdellä arvalla mukana jos vaan huolit vielä näin viimetippaisen osallistumisen...

    VastaaPoista