Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 16. elokuuta 2013

Lasten Adidakset

Ihmettelin tovin poikkeavaa kävijäpiikkiä eiliselle, kun en mitään eilen postannutkaan. Mutta muistinpas sitten, että PeNahan se minut eilisessä miikkaripostauksessaan mainitsi.

Vinkattakoon nyt sitten vuorostaan, että Periaatteen Nainenhan siellä arpoo pipontapaista, kuoseissa tarjolla aikasta kivoja yksilöitä.

Uris lähti viettämään viikonloppua Weekend-festivaaleille, kuten statuspäivityksistä päätellen noin puolet mun fb-kavereistani, minä ja lapset ollaan kotona ja toivutaan työ- ja hoitoviikosta. Luvassa ihan mukavaakin ohjelmaa viikonlopuksi, mutta täytyy kyllä sanoa, että työssäkäyvän perjantai väsymys meinaa imaista mukaansa, tekis mieli möllötellä vaan kotona. Tämän olin todella unohtanut!

Mutta itse otsikkoon. Meidän lapset juoksee ensi keväänä (jos vaan koko natsaa!) Adidaksissa.

IMG_9826[1]

Onnin omat kirpulta, Onnin pikkuserkun vanhat itseasiassa, kiitos vaan sinne! Aamun omat tarrautui mukaan k-kengän alelaarista.

Lasten kengän koon arvioiminen ennakkoonhan on silkkaa mystiikaa, mutta jos nyt menee pahasti huti niin laitetaan kiertoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti