Hetkinen! Viime aikojen postauksissa on ollut vähän nuriseva sävy, kuvanee viime aikaisia fiiliksiä! Lupaan, että tämä on viimeinen marina, sen jälkeen keskityn taas olemaan positiivinen.
98% olen aika tyytyväinen ja onnellinen elämääni ja elämäntilanteeseeni, mutta toisinaan iskee pieni mörkö mieleen… Miksi pitikään… Ja useimmiten se iskee näin kesä aikaan, ja useimmiten voin syyttää siitä kaikkia muita (ainakin vähän).
Kesällähän kissanristijäisiä riittää, kaverit viettää häitä, erilaisten festareiden etkoja ja jatkoja, juhannusta, terassin kastajaisia, tupareita, muuten vaan grillibileitä jnejne…
Ja yhä useammin kutsussa hienovaraisesti neuvotaan jättämään lapset luotettavien hoitajien haltuun. Siinä sitä sitten mietitään, onko kekkerit sen arvoiset, että aletaan etsiä lapsenvahtia, alle 1-vuotiaan kohdalla tarttee olla aika hyvät kemut, jätetäänkö menemättä tai meneekö vain toinen (kivi-paperi-sakset tekniikalla valinta tuntuu aina osuvan Urikseen), vai uhmataanko kutsua ja käydään varhaisessa vaiheessa piipahtamassa lasten kanssa.
Sanalla sanomatta lienee selvää, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta meidän ystävt ovat lapsettomia. Oma moka, pitikö ryhtyä tähän näin nuorena?!
Kaikki on väliaikaista, muutaman vuoden päästä lapset on isompia, hoito järjestelyt ihan eri juttu, näillä kutsujilla on itsellä lapsia, eikä ne vuorostaan pääse ikinä mihinkään, mutta silti. Juuri tässä hetkessä ottaa päähän, ketuttaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi ja syrjityksi siksi, että on äiti.
Suoraan sanottuna tekisi mieli kirkua!
Mutta hei ystävät rakkaat, joilta ei ymmärrystä heru ja etenkin ne ystävät, jotka jättävät kutsumatta kokonaan kun “ei te varmaan olisi edes saanut lapsille hoitajaa.”, kun te olette 35-vuotiaita ja itkette yövalvomisten kanssa, himoitsette kesäillassa terassille karkaamista tai vanhan ajan juhannuskekkereiden järjestämistä… Kyllä mä sitten maksan samalla mitalla takaisin!
Ja nyt mä lupaan vaieta tästä asiasta vähintään vuodeksi!
Voi miten mä samaistun sun tekstiisi!
VastaaPoistaMä olen potenut nyt pari kesää samaa tuskaa, ulkopuolisuuden ja hylkäämisen tunteita, vaikka samalla tietty oma perhe antaa niin hyvät fiilikset ettei voi valittaa. Nyt kun on eka kesä hetkeen etten imetä tai odota niin luvassa on vähän niitä omia menoja (mihin joudun itse kutsumaan itseni, koska kukaan ei oleta mun ikinä pääsevän mihinkään) ja jopa lapsivapaa juhannus omien ystävien kanssa. Käyttis uhrautui vietettyään kaksi viimeisintä juhannusta vapaalla.
Mutta joo, maksetaan me myöhemmin takaisin, ja toivottavasti tänä kesänä pääset edes pari kertaa karkaamaan terassille tai grillibileisiin! <3 Sympatiaa sata litraa!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaPiti siis sanomani, että samaa toivon minäkin!
PoistaMeillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että oikeastaan aina, kun todella tarvitaan, löytyy joku joka joutaa lapsia vahtimaan. Onni, kun molempien perheet asuu lähellä <3
Mutta monesti nuo reissut vaatii yön yli hoitoa ja silloin kuitenkin kysytään jo enemmän joustoa niin vahdeilta, kuin vahdittaviltakin, ei sitä tosiaan viitsi joka kissanristiäisten takia järjestää! Ja onhan siinä vähän omaakin laiskuutta, ei vaan jaksa alkaa järjestellä...
Mä samaistun myös! En mäkään perhettä mihinkään vaihtaisi muttakun ne asiat ei ole niin yksinkertaisia. Ei tässä ole kyse mistään että tekisin valinnan perheen ja kavereiden ja menojen välillä. Ja monesti ihan niinkin yksinkertainen asia kuin raha sanelee että meneekö vai ei ja jos menee niin millä kaavalla.
VastaaPoistaMun yksi kaveri totesi yhden toisen perheellisen ystävän kohdalla että "elämässä on muitakin vaihteita kuin on ja off" kun tuli puheeksi tämän perheellisen menemättömyys. Ei varmaan tule yllätyksenä että tämän sanonut henkilö on perheetön. En jaksa uskoa että yksikään perheellinen päästäisi suustaan mitään noin mustavalkoista.
Ei todella ole musta-valkoista, mur! Me saatiin taannoin perheettömältä ystävältä kutsu terassille, haluttiin kovasti vastata myöntävästi, tehtiin oikeesti tosi kova työ, että saatiin lapsenvahti, meidän ihana luottovahti, joka hänkin teki ison työn järkkäillessään menonsa niin, että pääsi vahtimaan. Ja sitten, tunnin istumisen jälkeen tää kaveri päättää lähteä muutaman muun kera naapurikuntaan jatkamaan illan istumista. Että muuten kismitti kaiken sen työn jälkeen! Haettiin sitten pari vuokraleffaa ja tultiin päästämään lapsenvahti hommista.
PoistaHyvin kirjoitettu!
VastaaPoistaMulla alkaa onneksi kaveritkin jo perheytyä, joten tuo ongelma on helpottanut. Olen huomannut että moni nuori nainen vannoo, ettei lapsi sitten aikanaan muuta mitään tai estä menemistä - mutta eihän se ihan noinkaan ole. Kyllä lapset muuttaa montakin asiaa, ja niin sen kuuluu mennäkin. Muutama vuosi menee aika tiiviisti perhemeiningillä, mutta kyllähän tuo sitten taas helpottaa ja pääsee vähän menemäänkin... :)
Meillä jostain syystä kaverit perheytyy hitaasti, enimmäkseen on lapsetonta porukkaa. Mutta niihin lapsellisiin onkin välit lähentyneet huomattavasti!
PoistaJa kääntöpuolensa tässäkin pelissä, lapset on tuoneet aika monta hyvää ystävää lisääkin elämään <3
Ja onhan se tosiaan itsestään selvää, että muuttuu se elämä ja sen pitääkin muuttua <3