Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

torstai 27. joulukuuta 2012

Aleshoppailuja osa 1

Joulu on takanapäin ja sen viettoon ja tuotoksiin palaan varmaan joskus myöhemmin, kun enimmästä jouluähkystä on selvitty. Nyt on kuitenkin viimeistään aika suunnata katseet kohti alennusmyyntejä.

Kaupat lykkäävät vuodenvaihteen alennusmyyntien alkua. Yli puolet kauppiaista käynnistää alennusmyynnit vasta uudenvuoden jälkeen tai vieläkin myöhemmin, ilmenee Kaupan liiton kyselystä.
-Aamulehti 26.12.2012

Kieltämättä oli huomattavissa, että alet oli startanneet tosi nihkeästi. Nettikauppojen aleista en ole löytänyt vielä mitään tilattavaa, eikä tänään piipahdus kivijalkojen aleissakaan saanut ihan riemusta kiljumaan.

Tyhjin käsin ei silti tarvinnut kotiin palata. Vietettiin 4 tuntia kaupoissa, ihan koko perheellä, ja jokaiselle löytyi jotakin.

 

Onnille:

IMG_5898

Seppälän Baby malliston paitoja, huppari ja yöpuku lähti testiin. HenkkaMaukalta ostettiin paidat molemmille miehille.

Aamulle:

IMG_5900

Tunikat Seppälästä ja Kappahlista.

Äiskälle:

IMG_5904

Sinapinkeltainen t-paita, raidallinen mekko ja ihanat paksut sukkikset.

Uriskin löysi vaikka mitä, mutta sehän tietty sulloi ne kaappiin sellasiella vauhdilla, ettei niitä mitään ruvettu kuvaamaan.

Huomenna jatketaan, siirrytään isommille apajille ja lähdetään tekemään tuttavuutta Tampereen alennusmyynteihin. Toiveet ja into eivät ole kovin korkealla, todennäköisesti tehdään vain pieni pintaraapaisu ja siirrytään sitten nauttimaan hyvästä seurasta.

Reissussa viivytään ainakin pari päivää, joten lisää hiljaisuutta luvassa blogin oslta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti