Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kiirettä pitelee, eikä makseta!

Alkuviikko on ollut enemmänkin kuin kiireinen ja sama meno jatkunee jouluun asti. Ohjelmanumerot ovat kuitenkin olleet sikäli mukavia, että eipä ole vielä alkanut kiireet ahdistaa!
Blogissa kuitenkin jatkunee rauhaisa päivitystahti.

Tänään pääsin yllätyksekseni teatteriin. Uris oli hankkinut meille  a.) Ensinnäkin lapsenvahdin, b.) liput Seinäjoen kaupunginteatterin Näillä palkoilla ei makseta- komediaan.


Itse esitys oli jotakuinkin viihdyttävä väliaikaan saakka, siitä eteenpäin läsnäolevimpana tunteena esiintyi myötähäpeä. Lohtanderia oli kuitenkin ilo katsella näyttämöllä, joten hukkaan ilta ja liput eivät missään nimessä menneet!
Itselle on vahvasti piirtynyt mieleen Lohtanderin kaapissa on natsi-repliikki elokuvasta Kummeli Kultakuume.

Jälkeenpäin livahdettiin vielä Rossoon syömään pizzat, en edes muista, koska olisin viimeksi siellä syönyt, mutta ei kyllä tarvinnut pettyä!
Herkullista!

Kaiken kaikkiaan taakse jäi aivan ihana ilta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti