Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Maanantai masennusta ja alekytistelyjä!


Viikonlopun jälkeen koko kämppä tuntuu aina olevan räjähtäneessä tilassa, näin joulun alla se vaan tuplaantuu, kun viikonloppuna on vietelty pikkujouluja, leivottu pipareita ja muita jouluherkkuja ja sen sellaista. Tälle viikonlopulle mahdutettiin myös kuusenhakua ja joulusiivoja.
Ihmekös tuo, että maanantai masentaa, siivot edessä ja mieli yhä viikonlopun puuhissa, armollisesti pistin Onnin nukkumaan ja Aamulle Titin pyörimään. Pieni hengähdys ennenkö hyökkkään heiluttelemaan imuria ja leipomaan kakkua huomisille vierailijoille.
Joulukuu1
Kovasti olen kytsäillyt erilaisia joulukalenteri aleja, mutta olen aina missannut Maxomorra alet. Haluaisin Onnille tilata muutaman Maxomorran jutun, mutta kitsastelijana en malttaisi täyttä hintaa maksaa.
Niinpä ajattelinkin tänä maanantaina kerätä listaan bongaamiani joulukalenteri tarjouksia. Olkaa hyvä ja käyttäkää hyödyksi, jos koette hyödylliseksi.
Taitaa olla, että joka paikassa jo vähän varaudutaan välipäivien alennusryntäykseen?

Ainiin. Mähän lupasin tanssitauon ajan julkiasta mun viikko treenit.
Eka viikko oli vähän nihkeä. Hups.
Ma: Tanssitunti
Ti:Venyttely 45 min
To: Lihaskunto 30 min
Su: Lihaskunto 30 min

1 kommentti:

  1. Jep ja jep: maanantai-masennus ja alekytistely täälläkin. Molon toppaa kytistelen... Maanantai-masennukseen auttoi aamupäivä kaverin luona. :)
    Tsempit sinne!

    VastaaPoista