Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Linnanjuhlista?




No ei sentään ihan linnanjuhlia...Ihan vain uusi prinsessailu asu Aamulle. Aamu on venähtänyt syksyn aikana niin hurjasti, että suurin osa meidän mekoista on jäänyt hädin tuskin tunika mittaisiksi. 

Halusin jouluksi toisenkin hieman nätimmän asun ja niinpä suuntasimme noukkamme ostoksille. Kohteina oli lähinnä henkkamaukka ja lindex.
Äiskä olisi ostanut jonkin näistä:


Eniten tykkäsin tuosta puhtaan valkoisesta pitsimekosta.Aamu ei suostunut edes harkitsemaan näitä!
Sen sijaan nämä olisivat kelvanneet hänelle:


Aiemmin bongasin fb-kirpulta Aamulle jouluksi tämän Samettisydämen ihanan mekon.


Sitä jo vähän testailtiin viime viikonlopun ristiäisissä ja niinpä se on nyt pesun jäljiltä odottamassa silitystä.

Kaupoissa olisi ollut hurjat määrät kaikkia ihanuuksia. Varmaankin täytyy joulu aleihin suunnata. Voi kun voittais vaan lotossa.

Oma päiväni ei ollut tänään niin onnistunut. Oikeastaan oli taas niitä päiviä, että huvittaisi olla kenen tahansa muun kengissä, paitsi omissa.
Niinpä yritän ottaa illan ihan rennosti...


Tässäkään ei ihan menneet mieltymykset yksiin... Äiskä olisi halunnut Karhuveljeni Kodan.
Ei toki aina voi voittaa, mutta eikö edes joskus?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti