Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Lapset ompelutöissä

Nyt en sentään puhu lapsityövoimalla teetetyistä vaatteista, vaan Aamun eilisestä joulusukan sisällöstä.

Tonttu on tuonut joka yö Aamulle pienen yllätyksen joulusukkaan. Sieltä on tupsahdellut jouluvaloja, pinnejä, heijastin, joulukoristeita, suklaamunia ja muuta pientä hauskaa.

Eilen aamulla sukasta löytyi ompelukuvia.

IMG_5652[1]

Vieläkö muistatte tehneenne näitä kuvia omassa lapsuudessanne? Itse ainakin pidin ihan valtavasti näistä. Ei kyllä uskoisi, kun katsoo nykyisiä kätteni saavutuksia. Taisi se neulan heiluttelu taito jäädä aikalailla tuolle tasolle.

IMG_5653[1]

Niinpä hieman jännittyneenä ryhdyimme ensimmäisen taulun ompeluun. Pujotin langan valmiiksi ja kiinnitin sen ensimmäiseen reikään. Ja hyvinhän se lähti sujumaan! Neuvoin vain mistä seuraavaksi pujotetaan. Paluu kierroksella meinasi kärsivällisyys pettää, mutta pienellä tsemppauksella päästiin loppuun ja minulle jäi pelkkä päätteleminen.

Lopulta työn pääsi tietenkin myös värittämään. Täytyisi varmaan panostaa noihin väritys harjoituksiin myös… Näitä nyt sitten aherrellaan joulua odotellessa.

IMG_5656[1]

Ja jos joku haluaa vielä pinkaista tälläisiä hakemaan, niin ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi, paketilla taisi olla hintaa 5,5€ ja siinä oli 6 kuvaa. Ja oli siellä muitakin kuva-aiheita, kuin Petshopeja.

4 kommenttia:

  1. Meillä voisi neiti myös tykätä näperrellä tuollaiseten kanssa. Päiväkodissa ovat joskus jotain saman tyylisiä tehneetkin ja siitä innostuneena myös mummon kanssa taisivat kerran tehdä. Itselläni on jäänyt omilta päiväkotiajoilta trauma kaikkeen askarteluun ja näpertämiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään näpertelystä, kun vaan olis aikaa.

      Poista
  2. Hauskaa, että näitäkin löytyy yhä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ihan luulin, että tälläiset on jääny historian havinaan :D

      Poista