Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hunningolla?

Tänään muuten heittäydyttiin ihan hunnigolle! Päätin olla ressaamatta ihan pikku jutuista. Toisin sanoen, jätin ronskisti sängyt petaamatta ja olen koko päivänä kerännyt vain yhden lelun paikoilleen.
Täytyy muuten sanoa, että huomattavasti rennonpi olo on silloin, kun kämppä on vähän paremmin katsetta kestävä. Sydän hyppäs ylimääräisen lyönnin, kun katsoin, että Anoppi soittaa. Iik! Onko se nyt just oven takana. Ei ollut.

Rennomminkin voisi toki ottaa, mutta rajansa kaikella, tiskejä kertyy kyllä ilman, että kerryttää ja ruokaa on muksuille pöytään tehtävä. Huomenna sitten palataan ruotuun ja kaivetaan ihan pölynimurikin taas näkösälle, heilutellaan moppia ja kukaties tehtäisiin piparitaikinakin.

Mutta on me tänään saatu aikaiseksikin sentään. Tehtiin Aamun kanssa meidän talon lumityöt. Kerättiin kaikki pihaan kertynyt lumi kasaksi meidän makkarin ikkunan alle, josko siitä kehkeytyisi ihan oikea linna talven aikana? Toivossa on ainakin hyvä elää! 
Näin jälkikäteen olisin kyllä keksinyt kymmenittäin parempiakin sijoituspaikkoja sille linnalle, joten ehkä me huomenna kolaillaan se kertaalleen kolattu lumi pihan toiselle laitaa.


Ja tässä kohtaa olis muuten pienet fanfaarit paikallaan. Tuo huivi on ihan mun omin pikku kätösin väkerretty. Itseasiassa ensimmäinen valmiiksi asti tehty virkkaus ikinä!


Samalla testailtiin vähän Stigaa ja napattiin puut sisälle, että pysytään lämpiminä.


*Muoks. Pääsinkin sanomasta. Sain kuin sainkin yllätysvieraan oven taakse, en tosin anoppia. Mikä oli tarinan opetus? Välillä EI ole hyvä olla hunningolla.


6 kommenttia:

  1. Hiiihihhi: näin juuri se menee! Meilläkin rötvätään aina välillä ja kostautuuhan se! :) Mutta sitten seuraavana päivänä tsempataan. Me ollaan siivottu tänään. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, huomisesta tulee todellakin tsemppipäivä. Yllärivieras nimittäin kävi kertomassa, että olisivat huomenna tulossa heti aamusta meille koko perheellä kylään. Eli imuri saa hurahtaa käyntiin heti kukonlaulun aikaan.

      Poista
  2. Hihi! Mä otin kans tänään rennosti ja lötköttelin vuoteessa aamulla puoli kymmeneen asti. Hui! Toisaalta kävin sitten kyllä sen jälkeen kierroksilla ja oli pakko inventeerata tytön kaapista pari hyllyä. Sukkalaatikon kohdalla alkoi ahdistaa :D

    Hieno huivi eli yhdyn fanfaaareihin! Sopii mainiosti vaatteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mäkin muuten tein mini-inventaarion tänään ja laitoin pieneksi jääneitä myyntiin.

      Poista
  3. Meillä ei pedata sänkyjä kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, hih! Muuten yritän kyllä ylläpitää jotain järjestystä... mutta tuohon sänkyjen petaamiseen ei rahkeet riitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen oppinut sen vasta tämän vuoden aikana, kun meidän makuuhuoneista on ikkunat etupihalle. Joko pidät verhot kiinni, tai annat naapureiden tuijotella lakanoita. Nykyään en vaan osaa olla, jos ei ainakin oma sänky ole pedattuna.

      Poista